Uusimmat

50 vuotta Suomen teattereihin odotettu K18-elokuva keräsi viikonloppuna 478 katsojaa

30.05.2023 11:26 Muropaketin toimitus

Alejandro Jodorowskyn vuonna 1973 valmistunut The Holy Mountain sai 50 vuoden jälkeen vihdoinkin virallisen Suomen ensi-iltansa viime perjantaina. 

Vaikka The Holy Mountain on 50 vuotta vanha elokuva, jonka voi vuokrata kotona katsottavaksi muutamalla eurolla, keräsi Alejandro Jodorowskyn kulttiklassikko silti kohtalaisen hyvin katsojia Suomessa viime viikonloppuna. Elokuvasäätiön mukaan The Holy Mountain oli 476 katsojalla viikonlopun 18.:ksi katsotuin elokuva. K18-ikärajan saanutta elokuvaa esitettiin koko maassa vain neljässä salissa.

Viikonlopun katsotuin elokuva oli odotetusti Disneyn kierrätys vuoden 1989 Pieni merenneito -animaatiosta.

Maahantuojan kuvaus The Holy Mountainista kuuluu seuraavasti:

”Korruption ja ahneuden täyttämässä maailmassa Jeesuksen näköinen mies herää autiomaassa. Hän suuntaa kohti kaupunkia etsimään elatusta ja ennen kaikkea kultaa. Matka vie ylös torniin, jossa hän tapaa alkemistin. Tämä väittää saavansa sen, mitä mies etsii. Yhdessä seitsemän omituisen seuralaisen kanssa he matkustavat kohti pyhää vuorta, jossa alkemisti on luvannut korkeamman olemassaolon asteen.”

Jodorowskyn elokuva ei varmasti kauaa Suomessa pyöri, joten kiinnostuneiden kannattanee pyrkiä katsomaan se jo tällä viikolla.