Akira-elokuva toteutuu vihdoinkin: Taika Waititi ohjaa, ensi-ilta vahvistettu

24.05.2019 20:19 | Muropaketin toimitus

Katsuhiro Ōtomon mangaan ja animeen pohjautuvasta Akira-elokuvasta on puhuttu iät ja ajat. Nyt se tuntuisi vihdoinkin toteutuvan.

Warner Bros. Pictures on vahvistanut Akira-elokuvan ”länsimaistetun version” saavan ensi-iltansa 21.5.2021, Coming Soon uutisoi.

Ohjaajana toimii Taika Waititi, joka tunnetaan parhaiten Thor: Ragnarokista ja What We Do in the Shadowsista.

Akiran näyttelijöistä ei ole vielä tietoa.

Kun Jaume Collet-Serra oli aikeissa tehdä aiheesta leffan vuonna 2012, avainrooleihin kiinnitettiin Garrett Hedlund, Kristen Stewart, Ken Watanabe ja Helena Bonham Carter. Todennäköisesti lista on mennyt uusiksi jo aikaa sitten, eikä Waititin versiossa ole mukana yhtään edellä mainituista tähdistä.

Tähän viittaa jo sekin, että viime syksynä Waititin vasta neuvotellessa elokuvan ohjaamisesta, visioi ohjaaja seuraavaa:

”Olen keskustellut Akiran ohjaamisesta, olen sitä kohtaan hyvin intohimoinen. Rakastan Akira-sarjakuvia, kuten myös animaatioelokuvaa, mutta en tekisi elokuvasta uusioversiota oikeilla näyttelijöillä. Haluaisin tehdä sarjakuvista oman mukaelman”.

Näyttelijäkiinnityksistä ohjaajalla oli myös selkeä näkemys:

”Valitsisin elokuvan rooleihin aasialaisia teinejä, luultavasti sellaisia joiden nimet eivät ole vielä kovin tunnettuja”.

Muropaketin uusimmat