Uusimmat

Amanda Seyfried esiintyi 19-vuotiaana kameran edessä puolialasti ja katuu asiaa nyt: ”Pelkäsin saavani potkut, jos kieltäydyn”

11.08.2022 09:34 Muropaketin toimitus

Viime vuosina hyvässä nosteessa ollut näyttelijä Amanda Seyfried on muistellut ja harmitellut uransa alkuaikoja.

Viimeksi hyvän vastaanoton saanutta The Dropout -sarjaa tähdittänyt Amanda Seyfried nousi kunnolla julkisuuteen vuonna 2004, jolloin hän esiintyi sekä Mean Girls -elokuvassa että Veronica Mars -sarjassa. Monen muun aloittelevan naisnäyttelijän tähden myös Seyfried joutui esiintymään vähäpukeisessa roolissa ennen kuin sai sen verran nimeä, että pystyi olemaan valikoivampi kuvaamansa materiaalin suhteen.

”Kuljin ympäriinsä 19-vuotiaana alusvaatteisillani – siis ihan oikeasti? Kuinka oikein annoin sen tapahtua? No, tiedän miksi: olin vasta 19, en halunnut suututtaa ketään ja halusin pitää työni, sen takia”, Amanda Seyfried kertasi Porter-lehden haastattelussa.

Epämukavasta kokemuksesta huolimatta Amanda Seyfried totesi selvinneensä Hollywoodissa lopulta aika kolhuitta, vaikka elokuva-ala on täynnä kaikenlaisia hyväksikäyttäjiä, kuten tapaus Harvey Weinstein on viimeistään osoittanut.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Seyfried muistelee menneitä epämukavissa merkeissä.

Viime keväänä näyttelijä kertoi, miten Mean Girlsin ”tissivitsistä” muodostui epämukava osa elokuvan menestystä, kun näyttelijää huomattavasti vanhemmat miehet nostivat sen esille toistuvasti tullessaan juttusille, eivätkä todennäköisesti niin viattomalla mielellä.

”Se oli minusta aina todella etovaa. Olin vasta 18-vuotias silloin. Se oli ällöä”.

Mean Girls -elokuvasta tissivitsistä tuli taakka näyttelijälle: ”Olin vasta 18-vuotias silloin”

Mean Girls löytyy Prime Videosta, Elisa Viihde Viaplaysta, Paramount+:sta ja Ruudusta, The Dropout Disney+:sta ja Veronica Mars Elisa Viihde Viaplaysta.