Uusimmat

Amazon paljasti milloin Good Omens jatkuu Prime Videossa – Eikä fanien tarvitse odottaa enää kauan

11.05.2023 12:15 Muropaketin toimitus

Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin fantasiaromaaniin pohjautuva Good Omens jatkuu Prime Videossa heinäkuussa.

On ollut jo pitkään tiedossa, että Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin fantasiaromaaniin pohjautuva Good Omens -sarja saa jatkoa, vaikka sen ensimmäinen kausi kattoikin koko romaanissa kerrottavan tarinan.

Nyt tiedossa on virallinen julkaisupäivä: Good Omensin toinen kausi alkaa Prime Videossa 28. heinäkuuta.

Gaiman antoi pari vuotta sitten selityksen sille, miten Good Omens voi jatkua, vaikka kirjan tarina päättyikin eikä Pratchett ole enää keskuudessamme. Kirjailija kertoo päiväkirjassaan, että jo vuonna 1989 hän ja Pratchett kehittelivät tarinalle jatkoa yhdessä, ja suunnitelmissa oli kirjoittaa se myös romaaniksi asti. Sitten toiselle tuli Sandman- ja toiselle Kiekkomaailma-menestys, mikä vei kaiken ajan, ja Good Omensin jatko-osa jäi tekemättä.

Nyt Gaiman pääsee käyttämään näitä ideoita tv-sarjan toisella kaudella, jonka juonesta ei ole hiiskuttu julkisuuteen vielä paljon mitään.

David Tennant ja Michael Sheen palaavat demoni Crowleyn ja enkeli Aziraphalen rooleihin myös toisella kaudella.

Lue myös arvostelumme sarjan ykköskaudesta:

Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin Good Omens -kirjaan perustuva fantasiakomedia toimii tv-sarjana yllättävän hyvin