Amazonin uusi Robocop-sarja edistyy – juonikuvaus kuulostaa aika tutulta
Amazon puuhaa uutta Robocop-sarjaa James Wanin avulla.
Amazonin tuleva Robocop-sarja alkaa pikkuhiljaa muotoutua, uutisoi Variety. Sarjan vetovastuuseen on kiinnitetty Peter Ocko, joka on käsikirjoittanut muun muassa sarjoja Black Sails, Pushing Daisies ja luonut sarjan Moonhaven. Vastaavana tuottajana sarjassa toimii James Wan.
Sarjan näyttelijöitä ei ole vielä paljastettu.
Tulevan sarjan virallinen juonikuvaus kuuluu näin:
“A giant tech conglomerate collaborates with the local police department to introduce a technologically advanced enforcer to combat rising crime — a police officer who’s part man, part machine.”
Kuulostaa, ettei sen osalta ainakaan mitään kovin uutta ja ihmeellistä auringon alla ole tiedossa. Tokihan pitää muistaa, että kyseessä on vain lyhyt yhteenveto eikä mikään tarkempi kuvaus.
Robocop nähtiin ensimmäisen kerran elokuvapuolella vuonna 1987, jolloin hahmoa esitti Peter Weller, joka palasi rooliin myös yhdessä jatko-osassa. Robocop 3:ssa vuonna 1993 nimiroolissa nähtiin Robert Burke, ja vuonna 2014 julkaistussa rebootissa puolestaan Joel Kinnaman.