Uusimmat

Ant-Man 2 tulee mullistamaan Marvelin supersankarileffat – Aivan uusi maailma aukeaa

30.11.2017 10:01 Muropaketin toimitus

Viime päivinä supersankarifanit ovat intoilleet Marvelin tulevista Avengers-elokuvista. Eikä ihme, Avengers: Infinity Warin traileri julkaistiin eilen, ja sen toistaiseksi nimettömän jatko-osan on kerrottu päättävän Marvel Cinematic Universen nykytaipaleen. Pakkaa ollaan kuitenkin sekottamassa huolella jo ensi kesänä Ant-Man and the Wasp -elokuvassa.

Peyton Reedin ohjaamassa Ant-Man-jatko-osassa ”Ampiaista” eli Hope van Dynea esittävä Evangeline Lilly on paljastanut Vanity Fairille mielenkiintoisia yksityiskohtia tulevasta supersankarielokuvasta. Samalla Lilly on nostanut esille yhtäläisyyksiä seuraavasta Avengersista sekä Lost-sarjasta, joka nosti näyttelijän kuuluisuuteen 2000-luvun alkupuolella.

”Kun kuulin Infinity Warista ja suunnasta, johon Marvel on menossa, minulle tuli pienoinen déjá vu Lostista. Lähestymme samaa tilannetta kuin Lostin neloskaudella, jolloin kaikki muuttui ja vankka maa petti jalkojen alla. Ant-Man and the Wasp tulee olemaan luonnollisesti osa tätä kehitystä. Elokuvan hahmot ovat kvanttitodellisuuden asiantuntijoita. And-Man and the Waspissa he tekevät kaikkensa päästäkseen turvallisesti kvanttitodellisuuteen ja takaisin, koska he saivat ensimmäisessä Ant-Manissa todisteita siitä, että Scott Lang onnistui siinä. Jos hän onnistui siinä, miksi emme mekin? Jos Ant-Man and the Wasp onnistuu, avaamme kokonaan uuden multiversumin, jossa voimme toimia. En itse ole käsikirjoittaja, joten en tiedä mitä sillä [maailmalla] aiotaan tehdä, mutta näen asiassa paljon mahdollisuuksia”.

Evangeline Lillyn ja Scott ”Ant-Man” Langia esittävän Paul Ruddin lisäksi myös Michael Peña, Michael Douglas, Bobby Cannavale, Judy Greer, Abby Ryder Fortson, Tip “T.I.” Harris ja David Dastmalchian palaavat tuttuihin rooleihinsa Ant-Man and the Waspissa. Uusia kasvoja elokuvassa edustavat Michelle Pfeiffer, Laurence Fishburne, Hannah John-Kamen, Walton Goggins ja Randall Park.

Suomessa Marvel Studiosin vuoden 2018 julkaistaan seuraavalla aikataululla:

Black Panther 16.2.2018
Avengers: Infinity War 25.4.2018
Ant-Man and the Wasp 6.7.2018