Uusimmat

Arnold Schwarzenegger piti Sylvester Stallonea vihollisenaan vuosikaudet – tilanne muuttui vasta 1990-luvulla

20.05.2023 08:00 Muropaketin toimitus

Arnold Schwarzenegger ja Sylvester Stallone näyttelivät ensimmäisen kerran yhdessä vuonna 2010 julkaistussa elokuvassa The Expendables.

1980-luvulla lähes jokainen toimintaelokuvien ystävä jakautui joko Arnold Schwarzeneggerin tai Sylvester Stallonen leiriin. Myös näyttelijät itse olivat tuolloin keskenään kilpakumppaneita ja suoranaisia vihollisia.

Stallone kommentoi kaksikon kilpa-asetelmaa jo viime vuoden puolella ja nyt myös Schwarzenegger on ottanut asiaan kantaa Forbesin haastattelussa.

“Teimme kaikkemme syöstäksemme toisemme raiteilta. Se tapahtui kilpailun hengessä. Hän on hyvin kilpailuhenkinen ihminen ja niin olen minäkin”, Schwarzenegger kommentoi.

“Kun nyt katsomme noita vuosia taaksepäin, olemme sitä mieltä, että kilpailu oli meille hyväksi. Yritin kaikkeni voittaakseni hänet ja hän teki kaikkensa voittaaksensa minut. Sillä tavalla kehityimme esiintyjinä ja lippukassatulot kasvoivat ja loimme omat yleisömme.”

Schwarzenegger kertoo, että he todellakin näkivät toisensa vihollisina. Tilanne muuttui lopulta 1990-luvulla.

“90-luvulla tapasimme toisemme ja olimme sitä mieltä, että tämä on ihan hupsua, että parempi vaan tehdä töitä yhdessä. Siitä lähtien olemme olleet hyviä ystäviä.”