Uusimmat

Arnold Schwarzeneggerin hittileffasta tehty tv-sarja tuli vihdoinkin Disney+:aan, mutta ei siihen aikaansa kannata haaskata

Kuva: © CBS

19.05.2023 09:35 Muropaketin toimitus

Vuoden 1994 True Lies oli vuosikymmenensä parhaita toimintaelokuvia, mutta sen pohjalta tehdyssä uudessa tv-sarjassa ei paljoa hurrattavaa ole ollut.

Yhdysvalloissa maaliskuussa alkaneen True Lies -sarjan piti tulla Suomeen huhtikuussa, mutta sarjan julkaisu peruuntui puolentoista tunnin varoitusajalla.

Disney+ perui Arnold Schwarzeneggerin elokuvasta tehdyn sarjan julkaisun Suomessa puolentoista tunnin varoitusajalla

Kuluvan viikon keskiviikkona True Lies saapui vihdoin Disney+:aan ilman sen suurempaa hehkutusta. Ja ihan hyvä niin, sillä mitään fanfaareita True Lies ei ole ansainnutkaan. Arvioissa sarjaa on pidetty melkoisen yhdentekevänä – itse asiassa vastaanotto on ollut niin nuiva, että True Liesin ilmoitettiin loppuvan jo ennen kuin ensimmäinen tuotantokausi saatiin loppuun.

Arnold Schwarzeneggerin elokuvan pohjalta tehty True Lies -sarja sai kirvestä kalloon ennen kuin ensimmäinen kausi ehti edes loppua

Vanhassa siis vara parempi, vaikka myös James Cameronin ohjaamassa elokuvassa on omat kyseenalaisuutensa.

Toimittajan puheenvuoro | ”James Cameronin True Lies täyttää kohta 30 vuotta – eikä se ole ikääntynyt kovinkaan hyvin”

True Lies -sarjaa tähdittävätx Steve Howey, Ginger Gonzaga, Mike O’Gorman, Erica Hernandez, Annabella Didion, Lucas Jaye ja Omar Miller. Arnold Schwarzeneggeria on turha odottaa näkevänsä.