Arvostelu: Tänään ensi-iltansa saava ja Night Visionsistakin tuttu The Wind on laadukasta kauhua Yhdysvaltain rajaseuduilta

06.12.2019 08:58 | Tuukka Hämäläinen

Amerikansuomalaisen Emma Tammen esikoiselokuva kertoo hienovaraisen kauhutarinan 1800-luvun Yhdysvalloista. Koruttoman ja vähäeleisen tyylin alla piilottelee raadollinen tarina mielen järkkymisestä, alistamisesta ja lapsettomuudesta.


Ensi-ilta: 6.12.2019
Alkuperäisnimi: The Wind
Ohjaus: Emma Tammi
Käsikirjoitus: Teresa Sutherland
Pääosissa: Caitlin Gerard, Ashley Zukerman, Julia Goldani Telles, Miles Anderson, Dylan McTee
Pituus: 86 minuuttia
Ikäraja: K16


Emma Tammen ensimmäinen pitkä ohjaustyö The Wind nähtiin jo vuosi sitten Night Visions -festivaalilla, missä yhteydessä myös haastattelimme Suomessa vieraillutta ohjaajaa. Nyt elokuva saadaan myös laajempaan levitykseen, ja kyseessä on itseasiassa uudelleen leikattu versio festareilla nähdystä elokuvasta.

The Windin tarina sijoittuu 1800-luvun Yhdysvaltoihin, jonnekin viimeiselle rajaseudulle, jossa asutusta on todella harvassa. Alussa pariskunta Lizzie ja Isaac Macklin (Caitlin Gerard ja Ashley Zukerman) hautaavat naapurinsa Emma Harperin (The Affairista tunnettu Julia Goldani Telles) ja tämän kuolleena syntyneen lapsen. Kun sitten leskeksi jäänyt Gideon Harper (Dylan McTee) palaa kaupunkiin ja jättää naapuritilan tyhjilleen, palataan menneisyyteen katsomaan kuinka tähän päädyttiin.

Kolmella aikajanalla lomittain etenevä The Wind luottaa vähäeleiseen kerrontaan, mutta elokuvan edetessä kierrokset kuitenkin kasvavat ja kertomuksen perimmäinen luonne paljastuu. Tässä elokuvassa ei turhan paljon puhuta, ja tiluksia ympäröivä, autio preeria näyttelee roolia siinä missä ihmisetkin. Minimalistisen musiikin ohella taustasäveliä soittaa jatkuvasti puhaltava tuuli, kuten nimikin vihjaa.

The Wind on samaa laadukkaan indiekauhun jatkumoa kuin It Comes at Night (2017) ja The VVitch (2015), mutta se rakentaa myös oman identiteettinsä. Eikä genrelokerointi kauhuksi tee myöskään oikeutta teokselle, johon on sekoitettu myös aimo annos draamaa ja modernia westerniä.

The Wind tekee vaikutuksen erityisesti koruttomuudellaan. Elokuvassa karmiva ja verinenkin kuvasto näyttäytyy osana maailmaa, samaa lohdutonta todellisuutta, jossa lapseton pariskunta elää eristyksissä keskellä ei mitään, jonkin tuntemattoman uhan ahdistelemana.

Elokuvalla on yliluonnollisetkin piirteensä, mutta se jää melko avoimeksi, vielä tulkinnanvaraisemmaksi kuin vaikkapa It Follows (2014). Loppujen lopuksi kauhu nousee juuri eristäytyneisyydestä, ja kokonaisuus pärjäisi hyvin ilman paria päälleliimattua jump scare -säikäytystäkin. Painajaismaisten tapahtumien keskiössä on jatkuvasti Lizzie, jonka roolissa melko tuntematon Caitlin Gerard tekee voimakkaan, kouriintuntuvan suorituksen.

Elokuvan Night Visionsissa nähneille tiedoksi, että The Windin uusi leikkaus on kokonaisuutena jokseenkin erilainen. Mitään rinnakkaisvertailua en tietenkään voinut tehdä, mutta muistikuvani perusteella The Windistä on editoinnin myötä tullut hieman suoraviivaisempi ja selkeämpi. Lienee makuasia, ovatko muutokset sitten hyvästä vai pahasta.

Hyvän elokuvan merkki on kuitenkin se, että The Windiä tekee mieli lähteä tulkitsemaan suuntaan jos toiseenkin. Selvää on, että kauhukertomuksen taustalla kuplivat ainakin naisiin kohdistuvan vallankäytön ja mielenterveyden järkkymisen vakavat teemat. On tulkinnanvaraista, mitä The Wind näistä asioista sanoo, mutta asian pohtiminen on itsessään jo palkitsevaa.

THE WIND

”Pienimuotoinen, hallittu kauhuelokuva, jonka filosofiassa vähemmän on enemmän.”

Muropaketin uusimmat