Uusimmat

”Avaruusolennot ovat vaikuttaneet maapallon tapahtumiin jo 10 000 vuotta” – Tämän UFO-dokumentin voi katsoa Suomessa enää tänään

17.06.2021 07:41 Muropaketin toimitus

Bob Lazarilla oli 1980-luvun lopulla erikoinen työtehtävä: hän tutki USA:n hallituksen piikkiin avaruusolentojen teknologiaa kuuluisan Area 51:n liepeillä. No, ainakin omien sanojensa mukaan.

Työhistoriansa lisäksi Bob Lazar on kertonut julkisuudessa nähneensä asiakirjoja, joiden mukaan avaruusolennot ovat vaikuttaneet ihmiskunnan kehitykseen jo 10 000 vuoden ajan. Tarkemmin aiheesta kertoo vuoden 2018 dokumenttielokuva Bob Lazar: Area 51 ja lentävät lautaset (Bob Lazar: Area 51 and Flying Saucers), joka poistuu Netflixistä tänään. Muista suoratoistopalveluista dokumenttia ei löydy. Sen tiivis kuvaus kuuluu seuraavasti:

”Bob Lazar kertoo avaruusolioihin liittyvästä teknologiasta, jonka parissa hän työskenteli salaisessa laitoksessa, sekä hallituksen yrityksistä hiljentää hänet”.