Uusimmat

Avatar 3 osoittaa että Na’vitkin osaavat olla mulkkuja, James Cameron vihjasi

05.01.2023 19:30 Muropaketin toimitus

James Cameron lupaa jälleen uudenlaisia na’veja tulevaan Avatar 3 -elokuvaansa.

Niin ensimmäisessä Avatar-elokuvassa kuin joulukuussa julkaistussa jatko-osassa Avatar: The Way of Waterissa on nähty siniseen na’vi-kansaan kuuluvia hahmoja pelkästään hyvisten rooleissa.

Kolmannessa Avatarissa tämä kuitenkin muuttuu, sillä James Cameron lupaa Varietyn uutisen mukaan siihen myös ikävämpiä na’veja. Kahdessa ensimmäisessä Avatarissa keskeisessä asemassa on ollut ihmisten ja na’vien keskinäinen vastakkainasettelu, mutta Avatar 3:ssa keskiöön nousee na’vien keskinäinen sisällissota.

“Avatar 3 tutkii aiemmin esitetyistä eroavia kulttuureja. Tulta edustavat tuhkaihmiset (Ash People). Haluan esittää na’vit erilaisesta näkökulmasta, koska tähän mennessä olemme nähneet heistä vain hyviä puolia”, Cameron kertoo.

Kolmannessa elokuvassa hän kertoo kääntävänsä asetelman toisin päin kuin kahdessa tähän mennessä julkaistussa elokuvassa, eli mukana nähdään nyt ihmisiä positiivisessa ja na’veja negatiivisessa valossa.

Cameron on kertonut kuvanneensa kolmannen Avatarin jo valmiiksi. Se on määrä valmistua valkokankaille joulukuulle 2024.

LUE MYÖS: Arvostelu | Avatar: The Way of Water tekee vaikutuksen vedenalaisilla kohtauksillaan