Uusimmat

Blade Runner -elokuvasta tuttu Vangelis on kuollut

20.05.2022 08:05 Muropaketin toimitus

Kreikkalaissäveltäjä Vangelis oli kuollessaan 79-vuotias.

Kreikkalaissäveltäjä Vangelis, eli Evángelos Odysséas Papathanassíou, on kuollut 79-vuotiaana. Asiasta uutisoi muun muassa kreikkalainen sanomalehti OT. Kuolinsyytä ei ole kerrottu, mutta OT:n mukaan säveltäjä kuoli ranskalaisessa sairaalassa, jossa häntä hoidettiin koronavirustartunnan takia.

Uransa alussa Vangelis soitti ensin rockia, josta hän siirtyi 1970-luvulla ensin progressiivisen rockiin säveltämiseen ja siitä elektroniseen musiikkiin sekä musiikillisiin kokeiluihin. Vuonna 1980 hän suostui tekemään musiikin elokuvaan Tulivaunut  – Chariots of Fire. Vangelis voitti elokuvasta parhaan musiikin Oscarin.

Vangelis muistetaan parhaiten Tulivaunut-elokuvan lisäksi tietysti Blade Runner -elokuvan soundtrackista. Hänen viimeiseksi jäänyt albuminsa Juno to Jupiter julkaistiin vuonna 2021.