Uusimmat

Borat-tähti Sacha Baron Cohen oli ehdolla Marvel-leffaan – Sitten studio laittoi rahahanan kiinni ja ohjaajan oli tehtävä helppo päätös

19.08.2020 21:19 Muropaketin toimitus

Tulevan The New Mutantsin ohjaaja olisi halunnut Ryhmä-X-lehden sivuilta tutun Sotakoneen eli Warlockin mukaan elokuvaansa, mutta toisin kävi.

Nerdist-sivuston mukaan Josh Boone kävi jo neuvotteluita Borat-tähti Sacha Baron Cohenin kanssa Sotakoneen esittämisestä, mutta suunnitelmat törmäsivät seinään, kun 20th Century Fox ilmoitti, että nyt ei budjetti riitä ihan kaikkeen. Boone joutui lopulta päättämään, kumman tietokonetehostella toteutettavan hahmon hän haluaa elokuvaansa: Sotakoneen vai The New Mutantsin pahiksena hääräävän demonikarhun.

Niin paljon kuin Josh Boone Sotakonetta rakastaakin, joutui ohjaaja tietenkin valitsemaan tarinan pahiksen – sankareita kun elokuvassa riittää ilman tekno-orgaanista avaruusolentoakin.

On epäselvää, miten pitkälle neuvottelut Sacha Baron Cohenin kanssa lopulta etenivät. Jos diili olisi syntynyt, olisi Cohen esittänyt Sotakonetta fyysisesti The New Mutantsin kuvauksissa ja myös lainannut äänensä hahmolle.

Koska The New Mutants on viimeinen 20th Century Foxin X-Men-universumin elokuva, ja mutantit siirtyvät ennen pitkää osaksi Marvel Cinematic Universea, vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, että The New Mutants saisi jatkoa, vaikka siitä tulisikin korona-ajan yllätyshitti.

Tuskin siis koskaan saamme kuulla ja nähdä, millainen Sacha Baron Cohenin versio olisi ollut. Ikävä kyllä.

The New Mutantsin ensi-ilta on Suomessa 4. syyskuuta.