Uusimmat

Brad Pittin tähdittämän Ad Astran ohjannut James Gray: “Tein valtavan virheen sen elokuvan kohdalla”

20.10.2022 09:42 Muropaketin toimitus

James Grayn kehuttua Armageddon Time -uutuuselokuvaa tähdittävät mm. Anne Hathaway ja Anthony Hopkins.

Ohjaaja James Gray avaa uuden kehutun Armageddon Time -elokuvansa tekoprosessia yksityiskohtaisesti Moviemakerin jutussa, jossa hän kertoo myös Ad Astra -elokuvan kohdalla tekemästään virheestä.

Uutuuselokuvassaan Graylla on final cut, josta hän luopui Ad Astran kohdalla. Viimeistä sanaa ei siis sanonut ohjaaja, eikä valmis versio ollut hänen näkemyksensä mukainen.

”Tein valtavan virheen Ad Astran kohdalla. Sen kuvaaminen oli teknisesti vaikeaa, mutta pääosin oikein mukavaa. Yritin kertoa henkilökohtaisen tarinan, mutta leffa muuttui leikkaus- ja jälkityövaiheessa.”, Gray kertoo.

Hän ei halua kertoa kuka oli vastuussa Ad Astran final cutista, koska kenenkään mollaamisesta ei ole mitään hyötyä. Gray sanoo myös, ettei aio enää koskaan päästää muita tekemään päätöksiä, vaan viimeinen sana on hänellä.

Ad Astra keräsi lähinnä kehuja, vaikka muutamasta sen kohtauksesta huomasi studion sörkkineen leffaa. Muropaketin arvostelussa elokuvasta todettiin muun muassa seuraavaa:

”Päällisin puolin Ad Astra on avaruusmatka, mutta scifi-draaman pääpaino on suurissa kysymyksissa – ihmisyydessä, valinnoissa, ihmissuhteissa, luopumisessa, rakkaudessa, odotuksissa ja kuolemassa. James Gray on usein käsitellyt samoja aiheita elokuvissaan perhesuhteiden kautta, nostaen keskiöön vanhempien lapsilleen asettamat odotukset ja niissä onnistumisen tai epäonnistumisen. Tällä kertaa kysymyksiä pohditaan kompleksisen isä-poika-suhteen kautta. Samoja asioita voisi miettiä vaikka faija ja ja poika olisivat roskakuskeja, mutta avaruuteen sijoitettuna aiheet tuntuvat tietysti syvällisemmiltä.”

Arvostelu: Brad Pittin tähdittämä Ad Astra -scifi-elokuva on lumoava mestariteos

Grayn uutta Armageddon Time -elokuvaa tähdittävät Anne Hathaway, Jeremy Strong, Banks Repeta, Jaylin Webb ja Anthony Hopkins. Maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla saanut elokuva saapuu Yhdysvalloissa laajempaan levitykseen ensi viikolla. Suomen ensi-ilta ei ole vielä selvullä.