Uusimmat

Brad Pittin tuore Bullet Train -elokuva tulee Suomessa suoratoistoon jo ensi viikolla – ”Oivaltavaa, näyttävää ja veristä toimintaa”

Kuva: SF Studios

24.01.2023 09:25 Muropaketin toimitus

Viime kesänä elokuvateattereihin saapunut Bullet Train saadaan suoratoistettavaksi helmikuussa. Elisa Viihde Viaplay on vahvistanut lisäävänsä toimintakomedian leffakirjastoonsa 3.2.2023 eli jo ensi viikon perjantaina.

Bullet Trainin on ohjannut John Wickistä tuttu David Leitch, ja sen pääosissa nähdään Brad Pitt, Joey King, Aaron Taylor-Johnson, Brian Tyree Henry, Andrew Koji, Hiroyuki Sanada, Michael Shannon ja Benito A Martínez Ocasio.

Tarina on toimintaa ja komediaa risteyttävässä elokuvassa sinänsä sivuseikka, mutta kerrataan se lyhyen kaavan kautta:

”Bullet Train -elokuvassa Brad Pitt esittää Ladybugia, epäonnekasta palkkamurhaajaa, joka on liian monen epäonnistuneen keikan jälkeen päättänyt hoitaa tämän tehtävän rauhallisesti. Kohtalolla on kuitenkin muita suunnitelmia, ja Ladybugin viimeisin tehtävä asettaa hänet törmäyskurssille ympäri maailman paikalle saapuneiden tappavien vihollisten kanssa, joilla kaikilla on mielessään samat, mutta vastakkaiset, tavoitteet.”

Muropaketin arviossa Helinä Laajalahti totesi Bullet Trainista seuraavaa:

”Toiminta ja komedia ovat elokuvassa hyvässä tasapainossa. Keskeisin huumori kumpuaa Pittin lakonisesta toteavuudesta ja tämän ’epäonnisuudesta’, sanailusta, josta ei yritetä vääntää hauskaa väkisin, sekä hahmojen keskinäisestä kemiasta. Ahtaille junan käytäville sijoitettu toiminta on puolestaan koreografialtaan oivaltavaa, näyttävää ja veristä.”

Arvostelu | Brad Pittin ja John Wick -ohjaajan Bullet Train on toimintakomedioiden Train to Busan