Uusimmat

Brendan Fraser: “Melkein kuolin Muumio-elokuvaa tehdessä

02.03.2023 08:30 Muropaketin toimitus

Brendan Fraserin odotettu The Whale -elokuva saapuu teattereihin huomenna.

The Kelly Clarkson Show’ssa vieraillut Brendan Fraser kertoo melkein kuolleensa Muumio-elokuvan kuvauksissa. Hän kuristui tajuttomaksi leffan hirttokohtausta kuvattaessa.

”Seisoin varpaillani köysi kaulassani. Ohjaaja Stephen Sommers sanoi, ettei tuo nyt näytä aivan aidolta. Hän pyysi minua tekemään kohtauksen vakuuttavammin. Minä menin enemmän kyykkyyn ja köydestä kiinni pitänyt kaveri veti minua ylemmäs. Seuraavaksi havahduin siihen, että maailma on sivuttain ja minulla on pikkukiviä suussani.”

”Stunttikoordinaattori herätteli minua onnitellen. Hän sanoi, että pääsin jäseneksi klubiin, johon kuului myös Mel Gibson. Myös hänet melkein hirtettiin oikeasti Braveheartin kuvauksissa.”

Fraserille povataan Oscaria huomenna ensi-iltansa saavasta The Whale -elokuvasta, jonka on ohjannut Darren Aronofsky. Muropaketin arviossa leffa sai kolme tähteä viidestä ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Syvällisiä miettivä The Whale lipsahtaa kliseiseksi melodraamaksi ja lähes saippuaoopperaksi. Brendan Fraserin upea näyttelijäntyö pelastaa silti paljon.”

Arvostelu | Brendan Fraser ansaitsisi The Whalesta Oscarin – muuten elokuva on raivostuttavan keskinkertainen