Uusimmat

Brendan Fraser pyysi anteeksi ruuhkaa, jonka aiheutti 25 vuotta sitten Viidakon Ykä -elokuvallaan

18.10.2022 10:58 Muropaketin toimitus

Brendan Fraserille povataan Oscar-ehdokkuutta The Whale -elokuvan pääosasta.

Brendan Fraser pahoitteli puolitosissaan 25 vuotta sitten San Franciscossa George of the Jungle -elokuvan kuvauksissa aiheuttamaansa ruuhkaa. Näyttelijä pyysi asiaa anteeksi Mill Valleyn leffafestareilla, jossa hänet palkittiin elämäntyöstään.

”Leffassa Viidakon Ykä pelastaa Golden Gate -siltaan takertuneen laskuvarjohyppääjän. Eli kuvausryhmä laittoi mannekiinin roikkumaan sillasta. Ilmeisesti kaikki luvat eivät olleet kunnossa, sillä temppu aiheutti ruuhkan molemmin puolin siltaa.”, Fraser sanoi SFGATE:n mukaan.

”Muistan nähneeni tv:stä uutisraportin, jossa kerrottiin jonkun olevan pulassa sillalla. Kyse oli meidän tuotannostamme, eli olen pahoillani ruuhkasta.”, Fraser jatkaa.

Fraserille povataan Oscar-ehdokuutta Darren Aronofskyn ohjaamasta The Whale -elokuvasta, jossa hän näyttelee reilut 270 kiloa painavaa asuntoonsa sulkeutunutta Charlie-nimistä opettajaa joka pyrkii saamaan uudelleen yhteyden etääntyneeseen teinityttäreensä.

Syyskuun alussa Venetsian elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut The Whale on tällä hetkellä festarikierroksella. Se saapuu Yhdysvalloissa valkokankaille 9. joulukuuta. The Whalen Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.

The Whale / Brendan Fraser