Uusimmat

Tiesitkö: Ensimmäinen Die Hard oli aluksi monelle iso vitsi – Bruce Willisille naurettiin elokuvateattereissa jo ennen ensi-iltaa

03.12.2019 07:01 Muropaketin toimitus

Netflixin The Toys That Made Us on ehtinyt jo kolmen kauden mittaiseksi. Nyt sen rinnalle on ilmestynyt uusi sarja The Movies That Made Us.

Uutuussarjan ensimmäinen kausi ei ole neljää jaksoa pidempi, mutta käsiteltävät elokuvat ovat onneksi kiinnostavia:

Dirty Dancing, Home Alone, Ghostbusters ja Die Hard.

The Movies That Made Us (suom. Meille rakkaimmat elokuvat) on tehty samalla tyylillä kuin The Toys That Made Us (80-luvun rakkaimmat lelut), eli puujalkahuumoria, ”vitsikkäitä” välihuomioita ja ”luovaa” leikkaustyötä riittää yllin kyllin. Mukana on kuitenkin myös oikeasti kiinnostavaa asiaa, ja kameran eteen on saatu raahattua merkittäviäkin tekijöitä, kuten Ivan Reitman, Dan Aykroyd ja John McTiernan.

Erityisellä lämmöllä suosittelemme katsomaan Die Hard -elokuvasta (1988) kertovan jakson, joka kertoo toimintaklassikon värikkään syntytarinan. Ikävä kyllä Bruce Willisiä ei ole saatu houkuteltua mukaan dokumenttiin. Liekö syynä sitten se, että Willisin elokuvauran alku ei ollut silkkaa ruusuilla tanssimista. The Movies That Made Us nostaa selkeästi esille sen, miten kylmän vastaanoton television komediasarjasta (Konnankoukkuja kahdelle, 1985-1989) tutun Bruce Willisin elokuva aluksi sai.

Näyttelijää pidettiin ihan vääränä valintana Die Hardin kaltaisen toimintaleffan pääosaan, ja sen traileri sai jopa naurua osakseen – kuultiinpa jossain esityksessä jopa buuauksia, The Movies That Made Us huomauttaa. Kolean vastaanoton takia Bruce Willisiä mm. siirrettiin piiloon Die Hardin julisteista. Loppujen lopuksi tilanne kääntyi kuitenkin päälaelleen, kun Die Hardista tuli valtava hitti ja Bruce Willisistä uuden ajan toimintasankari. Sittemmin Die Hard -elokuvia on tehty viisi kappaletta – kuudes tuntuu kuitenkin jo jämähtäneen tuotantolimboon, kenties pysyvästi.