Uusimmat

Bruce Willisiltä ilmestyy enää yksi elokuva – sitten ura näyttelijänä on lopullisesti ohi

26.01.2023 08:44 Muropaketin toimitus

Assassin

Afasiaa sairastava Bruce Willis lopetti näyttelemisen viime vuonna. Jo kuvattuja halpisleffoja on kuitenkin ollut julkaisematta sellainen pino, että uusia nimikkeitä putkahtelee edelleen.

Viime vuonna valmistunut Detective Knight: Rogue julkaistaan Suomessa vod-kanavien kautta 13. helmikuuta. Edward Draken ohjaaman toimintatrillerin kuvaus kuuluu seuraavasti:

”Los Angelesin valmistautuessa halloweeniin naamioidut rosvot haavoittavat vakavasti rikosetsivä James Knightin paria tulitaistelussa ryöstön yhteydessä. Knight kannoillaan konnat pakenevat New Yorkiin, missä etsivän oma synkkä menneisyys törmää yhteen hänen nykyisen juttunsa kanssa ja uhkaa repiä hänen maailmansa hajalle.”

USA:ssa Bruce Willisin viimeisten elokuvien julkaistu on edennyt siihen pisteeseen, että jäljellä on enää vain yksi. Jesse Atlasin ohjaama ja jo vuonna 2021 kuvattu Assassin julkaistaan USA:ssa vuokra- ja myyntiversioina ja harvoissa teattereissa maaliskuun lopulla.

Suomeen elokuva saapunee joskus kevään tai kesän aikana.

Assassinista ei ole vielä traileria julkaistu.