Uusimmat

Bruce Willisin vihoviimeinen elokuva tulee Suomeen toukokuussa – sen katsomista on paha suositella kenellekään

10.04.2023 08:00 Muropaketin toimitus

Vaikka Bruce Willis lopetti elokuvien tekemisen vuosi sitten, on näyttelijältä ilmestynyt sen jälkeenkin uusia toimintapätkiä tasaisesti. Pian virta kuitenkin ehtyy.

Bruce Willisin vihoviimeinen elokuva on Jesse Atlasin ohjaama Assassin, joka julkaistiin Yhdysvalloissa rajatussa teatterilevityksessä ja VOD-palveluissa maaliskuun lopulla. Suomessa Assassin tulee saataville digitaalisesti 8. toukokuuta.

Assassinin juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

”Kun vallankumouksellisen ihmisdrone-kokeilun tekniikka joutuu vihollisen käsiin, on CIA:n eliittijoukkojen johtajan hankittava asejärjestelmä takaisin hinnalla millä hyvänsä.”

Kuten Bruce Willisin uraa seuranneet voivat varmasti arvata, ei Assassin ole kamalasti kehuja kerännyt. Esimerkiksi IMDb:ssa elokuvan arvosanojen keskiarvo on tällä hetkellä 3,1/10 asteikolla 1-10. Rotten Tomatoesissa yksikään kriitikko ei ole kehunut Assassinia tuoreeksi. Lienee siis parasta unohtaa koko elokuvan olemassaolo ja keskittyä suosiolla kertaamaan ensimmäisiä Die Hardeja ja muita Willisin uran tähtihetkiä.