Uusimmat

Bryan Cranston aikoo vetäytyä osittaiselle eläkkeelle – keskittyy nyt laatuaikaan vaimonsa kanssa: “Hän ansaitsee sen”

09.06.2023 19:00 Muropaketin toimitus

Breaking Bad -tähti Bryan Cranston aikoo jatkossa keskittyä kaikkeen muuhun kuin käsikirjoitusten lukemiseen.

Näyttelijä Bryan Cranston on nyt 67-vuotias ja vuonna 2026 hän täyttää 70. GQ:n haastattelussa Cranston kertoo, että jää tuolloin ainakin osittaiselle eläkkeelle, myy osuutensa yhdessä Aaron Paulin kanssa omistamastaan mezcal-yrityksestä, ja keskittyy vaimonsa Robin Deardenin kanssa viettämäänsä laatuaikaan.

“24 vuoden ajan Robin on seurannut minua. Hän on ollut plus yksi, julkkiksen vaimo. Hän on joustanut ja muokannut oman elämänsä minun elämäni mukaan. Nyt haluan tasoittaa tilannetta. Hän ansaitsee sen”, Cranston kommentoi.

Hän kertoo haluavansa rauhoittua ja tehdä työn sijaan uusia asioita, muuttaa ehkä Ranskaan, laittaa ruokaa ja opetella puutarhan hoitoa.

“Haluan mennä päiväretkille ja katsella takkatulta ja juoda lasillisen viiniä uusien ystävien kanssa ja olla lukematta käsikirjoituksia.”

Kuulostaa mukavan leppoisalta eläkeajalta!

Viimeksi Cranston on ollut mukana tällä viikolla julkaistussa, Wes Andersonin elokuvassa Asteroid City.

LUE MYÖS: Arvostelu | Wes Andersonin uusi Asteroid City on ihan kiva elokuva, ikävä kyllä