Uusimmat

Bryan Singerin ura meni viemäristä alas seksuaalirikossyytösten myötä – nyt Israeliin vetäytynyt ohjaaja aikoo tehdä paluun

07.06.2023 18:00 Muropaketin toimitus

Bryan Singer on ohjannut muun muassa ensimmäiset X-Men-elokuvat.

Vielä muutama vuosi sitten Bryan Singer tunnettiin hittielokuvien ohjaajana, jonka ura lähti huimaan nousuun 1995 julkaistun The Usual Suspects -elokuvan myötä. Käännekohta tapahtui kuitenkin vuonna 2017, kun Bohemian Rhapsody -elokuvan kulisseista paljastui vakavia ongelmia, joiden myötä hänen uransa lähti syöksyyn.

Singer joutui muun muassa syytetyksi seksuaalirikoksista: hänen syytettiin käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen neljää alaikäistä poikaa. Tuon jälkeen ohjaaja vetäytyi Israeliin elämään hiljaiseloa, mutta Varietyn mukaan pyrkii nyt tekemään paluuta elokuvien pariin.

Uutisen mukaan Singeriltä on tullut studioille ehdotuksia useiksi elokuviksi, minkä lisäksi hänen kerrotaan suunnittelevan itse rahoittamaansa dokumenttia itsestään ja elämänsä haasteista. Dokumenttiehdotuksen mukaan Singer haluaa käydä julkisesti läpi seksuaalirikossyytteensä ennen mahdollista comebackia.