Uusimmat

Bunny the Killer Thingin trailerilla on mukana ex-pornotähti Henry Saari

31.08.2015 10:47 Tatu Junni

Marraskuun 6. päivä Suomen ensi-iltansa saavan Bunny the Killer Thing –elokuvan elokuvateatteritraileri on julkaistu.

Joonas Makkosen ohjaaman elokuvan trailerissa nähdään mm. poliisin roolin näyttelevä Henry Saari. Trailerin ikäraja on K12, joten se saa ehkä pysyä YouTubessa toisin kuin Bunny the Killer Thingin ensimmäinen mainosvideo, joka poistettiin videopalvelusta sopimattomana ensimmäisen esityspäivän jälkeen.

Paljon puhinaa aiheuttanut traileri löytyy edelleen Vimeosta.

Bunny the Killer Thing on ehtinyt jo kiertää useita festivaaleja. Elokuva sai Yhdysvaltojen ensi-iltansa 23.8. Bruce Campbell’s Horror Film Festival –tapahtumassa Chicagossa. Seuraavaksi elokuva nähdään Pariisissa L’Étrange-festivaaleilla 5. syyskuuta.

Festivaalikierros jatkuu 19. ja 20. syyskuuta /slash –filmifestivaaleilla Itävallan Wienissä sekä Sydney Underground Film Festivaaleilla Australiassa.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat