Uusimmat

Call of Duty -peleihin perustuva elokuva etenee, kuvaukset käynnistyvät jo keväällä

30.10.2018 16:00 Muropaketin toimitus

Call of Duty -pelisarjan pohjalta tehtävä elokuva etsii parhaillaan näyttelijöitä, ja kuvausten on määrä alkaa keväällä.

Hollywoodissa on tekeillä lukuisia peleihin perustuvia elokuvia aina Sonic the Hedgehogista lähtien, ja myös Activisionin hittisarja Call of Dutyyn perustuvasta elokuvasta on puhuttu jo vuosia. Nyt tuotanto näyttää kuitenkin olevan oikeasti käynnistymässä, kertoo ComicBookMovie.com.

Sivuston mukaan Call of Duty -elokuvan käsikirjoittaja Kieran Fitzgerald, joka tunnetaan muun muassa Snowdenista (2016), on kertonut, että elokuvan ensimmäiset roolituskokoukset on jo käyty. Elokuvaan pyritään siis löytämään näyttelijät mahdollisimman pian, ja kuvausten on määrä alkaa keväällä 2019.

Ensi-ilta on luvassa todennäköisesti vuonna 2020 tai 2021. Elokuvaa saadaan siis odottaa vielä hyvän aikaa.

Toistaiseksi ole tiedossa, tuleeko Call of Duty -elokuva sijoittumaan historialliseen konfliktiin, kuten sarjan ensimmäiset pelit, vai nähdäänkö valkokankaalla modernia räiskintää. Activision kuitenkin toivoo pelisarjan pohjalta kokonaista elokuvasarjaa, joten saattaa olla, että ensimmäinen elokuva lähtee liikkeelle historiasta.

Call of Duty -elokuvan ohjaa italialainen Stefano Sollima, joka ohjasi tänä vuonna ilmestyneen, Muropaketin arviossa kehuja saaneen Sicario: Day of the Soldadon.

Call of Duty -sarjan tuorein peli on pari viikkoa sitten ilmestynyt Call of Duty: Black Ops 4. Pelin arvostelun voit lukea alta.

Arvostelu: Call of Duty: Black Ops 4 on sulavaa räiskintää ja viihdyttävää tappamista vailla tarkoitusta

Muropaketin uusimmat