Uusimmat

Christian Bale ei muistele uuden Thor-elokuvan kuvauksia lämmöllä: “Jokainen päivä oli samanlainen”

07.10.2022 18:00 Muropaketin toimitus

Christian Bale esitti uusimmassa Thor: Love and Thunder -elokuvassa pahishahmoa nimeltä Gorr the God Butcher.

DC:n puolella Batmanina tunnettu Christian Bale liittyi viime kesänä myös osaksi Marvel Studiosin elokuvauniversumia esittämällä Thor: Love and Thunder -elokuvan pahista, Gorr the God Butcheria.

Bale ei kuitenkaan muistele Taika Waititin ohjaaman elokuvan kuvauksia kovinkaan lämmöllä, paljastuu GQ:n haastattelusta. Syynä tähän eivät kuitenkaan ole ohjaaja tai näyttelijäkollegat vaan jotain ihan muuta.

Hänen mielestään jokainen kuvauspäivä oli ihan samanlainen. Tämä johtui viherkankaan edessä näyttelemisestä, mikä ei Balelle ollut kovinkaan tuttua ennestään.

“Se oli ensimmäinen kerta kun näyttelin viherkankaan edessä. Sitä voi kuvata ainoastaan sanalla monotoninen. Meillä oli hyviä tyyppejä, minua huomattavasti kokeneempia näyttelijöitä. Mutta erottuivatko päivät toisistaan? Ehdottomasti eivät. Ei minulla ollut mitään käsitystä mitä olen tekemässä. En edes erottanut näyttämöitä toisistaan”, Bale kertoo.

LUE MYÖS: Arvostelu | Thor: Love and Thunder on hyvää perus-Marvelia, mutta Taika Waititin huumori on alkanut löystyä

Tällä viikolla Balen voi taas nähdä elokuvateattereissa – tosin hyvin erilaisessa roolissa. Hän esittää yhtä pääosaa David O. Russellin ohjaamassa rikoskomediassa Amsterdam, joka julkaistaan valkokankailla tänään.

LUE MYÖS: Arvostelu | Amsterdam on täynnä isoja Hollywood-tähtiä, mutta David O. Russell