Colin Farrell lähti Batman-sarjan kuvauksista tatti otsassa: “En halua käyttää sitä v-tun pukua enää ikinä”
The Batman -elokuvan spinoff-sarja The Penguin -sarja alkaa Max-palvelussa ensi viikolla.
Colin Farrell palaa ensi viikolla alkavassa The Penguin -sarjassa Oz Cobbin eli Pingviinin rooliin. Näyttelijä kertoo Total Filmin jutussa saaneensa tarpeekseen roolin vaatimista lateksikerroksista ja ns. läskipuvusta.
”Kuvausten loppupuolella kitisin ja valitin asiasta kaikille jotka suostuivat kuuntelemaan. Tahdoin työrupeaman olevan vain vittu ohi. Yritin toitottaa itselleni olevani vain kärttyisä vanha ukko ja kunnioittaa hahmoa aiemmin esittäneitä. Olin etuoikeutettu, mutta silti.. En halua käyttää sitä vitun pukua tai niitä vitun kasvomaskeja enää ikinä. Katsotaan joskus vuoden päästä jos sarja joskus saa jatkoa.”
Kahdeksasta jaksosta koostuva The Penguin alkaa Maxissa perjantaina 20. syyskuuta. Ensi-iltapäivän jälkeen uudet jaksot nähdään viikoittain maanantaisin 30.syyskuuta alkaen.