Uusimmat

Creed 2 etsii Ivan Dragon poikaa

09.11.2017 17:01 Muropaketin toimitus

Creed 2 -leffaan etsitään Ivan Dragon poikaa, ja MMA-soturi Sage Northcutt on vastannut huutoon.

Vanha kunnon Ivan Drago nähdään tulevassa Creed 2 -nyrkkeilyelokuvassa, ja sen kirjoittaja ja ohjaaja Sylvester Stallone onkin kertonut, että Dragon lisäksi elokuvassa on mukana myös Dragon poika.

MMA-taistelija Sage Northcutt on ilmaissut halukkuutensa Ivan Dragon poikana esiintymiseen.

”Uutta Creed 2 -leffaa ollaan tekemässä ja itse asiassa olen päättänyt hakea näyttelemään siihen. Olen tehnyt pienen koe-esiintymisvideon, joka toivottavasti menee läpi. Olisi hyvin siistiä olla elokuvassa Ivan Dragon poika”, kertoi Northcutt puhuessaan MMA Hour -ohjelmalle.

MMA-mies on julkaissut Twitterissä kuvan itsestään Ivan Dragon poikana, jonka perusteella hän on kuin nakutettu rooliin.