Uusimmat

Daisy Ridleyn ja Tom Hollandin scifi-elokuva kuvattiin jo kolme vuotta sitten – Nyt vasta Chaos Walkingista julkaistiin ensimmäinen juliste

16.11.2020 10:56 Muropaketin toimitus

Daisy ”Rey” Ridleyn ja Tom ”Spider-Man” Hollandin tähdittämä Chaos Walking on syntynyt epäonnisten tähtien alla.

Doug Limanin ohjaama Chaos Walking kuvattiin jo syksyllä 2017. Seuraavana vuonna kuvattiin lisää ja myös vielä vuonna 2019 vähän lisää, koska koeyleisöt eivät elokuvan raakaversiosta innostuneet. Uusien kuvauksien järjestäminen oli hankalaa, koska molemmat päänäyttelijät olivat 2010-luvun lopulla niin kiireisiä muiden jättileffojen parissa, ja niinpä Chaos Walking on laahannut pahasti jäljessä alkuperäisestä aikataulustaan.

Nyt Patrick Nessin romaaniin pohjautuva elokuva on kuitenkin sen verran valmis, että ensi-ilta on uskallettu jo luvata tammikuulle 2021.

Traileria saadaan vielä odottaa, mutta Chaos Walkingin juliste on sentään jo paljastettu. Se keskittyy tietenkin elokuvan vetonauloihin.