Deadpool teki juuri X-Men-elokuvien historiaa- Kiitos kuuluu Kiinalle ja elokuvalle, joka kiersi Suomen leffateatterit kaukaa

05.02.2019 06:18 | Muropaketin toimitus

Lähes vuosi ensi-iltansa jälkeen Deadpool 2 on noussut kaikkien aikojen menestyneimmäksi X-Men-aiheiseksi elokuvaksi.

Deadpool 2:n teiniystävällinen versio Once Upon a Deadpool julkaistiin Kiinassa viime viikonloppuna. Toimintakomedia keräsi 6,8 miljoonan lipunmyynnin, ja nousi katsojatilastojen toiselle sijalle. Tämän myötä Deadpool 2:n eri versioilla on kasassa kaiken kaikkiaan 784 miljoonan dollarin lipunmyynti.

Kuten Deadline on huomauttanut, moiseen summaan ei ole vielä yksikään X-Men-elokuva 19 vuoden aikana yltänyt, joten tällä tuloksella Deadpool 2 on kaikkien aikojen menestynein X-Men-aiheinen elokuva. Tähän asti listan kärkisijaa on pitänyt hallussaan ensimmäinen Deadpool vuodelta 2016. Sen saldo oli 765,9 miljoonaa dollaria.

Once Upon a Deadpool julkaistiin hiljattain Suomessa nettivuokraamoiden kautta. Elokuvateattereiden ohjelmistoon ei elokuvaa kelpuutettu.