Deadpool & Wolverinen voi katsoa kotona ensi viikolla, mutta ei vielä sieltä mistä moni toivoisi
Kolmas Deadpool-elokuva saapuu kotikatsojien saataville ensi viikolla.
SF Anytimen mukaan Deadpool & Wolverinen digitaalinen myyntiversio tulee saataville tiistaina 1. lokakuuta. Vuokraversion julkaisupäivästä ei ole vielä tietoa.
Vielä ei tiedetä myöskään sitä, milloin elokuva julkaistaan Disney+:ssa. Todennäköisesti julkaisu kuitenkin tapahtuu lokakuun lopulla tai marraskuun aikana, kun teatteriensi-illasta on kulunut 100 päivää.
Deadpool & Wolverine on edelleen myös teatterilevityksessä Suomessa. Katsojia on kertynyt tähän mennessä noin 250 000.
Shawn Levyn ohjaaman supersankarisekoilun kieli poskella laadittu kuvaus kuuluu seuraavasti:
”Marvel Studios esittää tähän asti pahimman erehdyksensä. Wade Wilsonin päivät Deadpoolina ovat jääneet taakse ja edessä matelee tylsä siviilielämä. Mutta kun hänen kotimaailmansa on uhattuna, hän vetää superpukunsa taas niskaan ja yrittää taivuttaa Wolverinen… no hemmetti, katsokaa itse.”