Uusimmat

Disney+:n kehno scifi-sarja lopetettiin syksyllä kesken kaiken – todellinen syy lakkautukselle paljastui vihdoinkin

18.02.2022 09:56 Muropaketin toimitus

Y The Last Man

Viime syksynä alkanut Y: The Last Man -sarja lakkautettiin ensimmäisen kauden ollessa vielä kesken. Se oli kova isku sarjan tekijöille ja totaalinen yllätys myös katsojille.

Viime syksynä ilmoitettiin, ettei Y: The Last Man kaatunut vain katsojalukuihin. Kyse oli ennen kaikkea kustannuksista, ja niiden kasvamisesta.

Disney+:n uusi scifi-sarja loppui kuin seinään, mutta katsojamäärät eivät olleet syy Y: The Last Manin lakkauttamiseen

Suomessa Y: The Last Mania esitti Disney+, mutta alkujaan se on FX on Hulu -tuotantoa.

Nyt FX:n johtoportaaseen kuuluva John Landgraf on kommentoinut sarjan lakkauttamista – ja antanut ymmärtää, että katsojalukujen lasku oli sittenkin suurin yksittäinen syy sarjan lakkauttamiseen. Y: The Last Manin alussa yleisö oli mukana, mutta alkoi kadota mitä enemmän jaksoja esitettiin.

”Henkilökohtaisesti rakastin Y: Last Mania, ihailin miten paljon töitä sen eteen tehtiin, ja mielestäni [showrunner] Eliza Clark teki hienoa jälkeä. Voin kuitenkin kertoa, että katsojamäärien lasku oli todella, todella, todella jyrkkää, ja loppujen lopuksi se sai meidät lopettamaan sarjan”, Landgraf linjasi Deadlinen mukaan.

John Landgrafin mukaan katsojamääriä seurataan hyvin tarkasti jokaisen sarjan ensimmäisen kauden ajan. Y: The Last Manin kohdalla sukellus oli sitten niin kova, että sen tekemiseen ei yksinkertaisesti enää uskottu.

Katsojamääriä ei ole paljastettu, mutta ilmeisesti Y: The Last Man on koettu liian haasteelliseksi muuallakin, sillä mikään muu kanava tai palvelu ei ollut kiinnostunut sarjaa pelastamaan.

Disney+:n surkea scifi-sarja lopetettiin heti kättelyssä – Nyt varmistui, ettei se saa jatkoa myöskään muualla

Muropaketin toimituksessa ei Y:tä jääty kaipaamaan.

Arvostelu | Y: The Last Man on taas yksi surkea tv-sarja, joka perustuu loistavaan sarjakuvaan