Uusimmat

Disney+:n uudet sarjat ja elokuvat kesäkuussa 2022

01.06.2022 20:00 Muropaketin toimitus

Kesäkuussa 2022 Disney+:ssa alkaa muun muassa uusi Marvel-sarja Ms. Marvel ja vuonna 2014 julkaistusta Big Hero 6 -animaatioelokuvasta tuttuun hahmoon pohjautuva sarja Baymax! Valikoimaan lisätään myös alun perin Netflixissä julkaistut Marvel-sarjat kuten Daredevil ja Jessica Jones.

Kesäkuun 2022 uudet sarjat Disney+:ssa:

Abbot Elementary, kausi 1 – 1. kesäkuuta
Työpaikkakomedia Abbot Elementary seuraa joukkoa omistautuneita, intohimoisia opettajia – ja hieman tahditonta rehtoria – heidän navigoidessaan Philadelphian julkisen sektorin koulujärjestelmässä. Opettajat ovat lukuisista kohtaamistaan esteistä huolimatta päättäneet auttaa oppilaitaan menestymään elämässä. Ja vaikka he ovat alakynnessä, alipalkattuja ja tyytymättömiä koulupiirinsä suhtautumiseen lasten opetukseen, he silti rakastavat työtään. Sarjan pääosaa esittää Quinta Brunson, joka toimii myös sarjan käsikirjoittajana. Hänet on myös nähty Emmy-ehdokkuuden saaneessa sarjassa A Black Lady Sketch Show.

Too Close, minisarja – 1. kesäkuuta alkaen
Emily Watson esittää kolmiosaisessa draamassa omistautunutta oikeuspsykiatria, Emma Robertsonia. Hän saa tehtäväkseen suorittaa mielentilatutkimuksen naiselle, joka on tehnyt raa’an veriteon mutta väittää, ettei itse muista siitä mitään. Emma toivoo korkean profiilin tapauksen edistävän uraansa, mutta hänen istunnoistaan Connien kanssa tulee nopeasti monimutkainen, hermoja raastava psykologinen kissa ja hiiri -leikki, johon nivoutuu hämmentäviä seksuaalisia vivahteita. Conniella on polttavaa tietoa Emman epävarmuuksista, joita hän käyttää raa’asti hyväkseen. Emma alkaa vähitellen ymmärtää, mikä sai Connien tekemään rikosen. Samalla alkaa näyttää myös siltä, että hän on liian lähellä naista, joka ei enää ole pelastettavissa. Kykeneekö Emma huolehtimaan samaan aikaan itsestään ja siitä, että oikeus toteutuu? Too Close kertoo kahden naisen voimakkaasta – mutta vaarallisesta – läheisyydestä.

Ms. Marvel, kausi 1 – 8. kesäkuuta alkaen
Uutuussarja Ms. Marvel esittelee uuden supersankarin, Kamala Khanin – 16-vuotiaan New Jerseyssä asuvan pakistanilaisamerikkalaisen. Hän on menestynyt opiskelija, innokas pelaaja ja kiihkeä fanifiktiokirjoittaja, minkä lisäksi hänellä on erityinen suhde supersankareihin – erityisesti Captain Marveliin. Kamala kuitenkin kamppailee sopeutuakseen kotiloihin ja kouluun – kunnes saa ihannoimiensa supersankereiden voimat. Elämä on helpompaa supervoimilla, eikö niin?

Only Murders in the Building, kausi 2 – 28. kesäkuuta alkaen
Arconian hallituksen puheenjohtajan Bunny Folgerin järkyttävän kuoleman jälkeen Charles, Oliver ja Mabel ahkeroivat uutterasti paljastaakseen tämän tappajan. Heidän yrityksiään kuitenkin varjostaa kolme haastetta – nimittäin kolmikko on julkisesti sekaantunut Bunnyn murhaan, he ovat nyt kilpailevan podcastin aktiivisen tutkimuksen kohteina, ja heidän on kohdattava joukko new yorkilaisnaapureita, jotka kaikki luulevat heidän olevan vastuussa murhasta.

Atlanta, kausi 3 – 29. kesäkuuta alkaen
Atlantan 3. kaudella Earn, Alfred “Paper Boi”, Darius ja Van ovat keskellä menestyksekästä Euroopan-kiertuettaan. Ryhmä navigoi uudessa ympäristössään ulkopuolisena ja kamppailee sopeutuakseen menestykseen.

Baymax!, kausi 1 – 29. kesäkuuta alkaen
Walt Disney Animation Studiosin uutuussarja Baymax! vie katsojat takaisin fantastiseen San Fransokyon kaupunkiin, jossa ystävällinen ja puhallettava terveydenhuollon kumppanirobotti Baymax ryhtyy tekemään sitä, minkä osaa parhaiten: auttaa muita. Kuuden jakson animaatiosarja kertoo terveydenhuollon kiperistä tilanteista ja esittelee poikkeuksellisia hahmoja, jotka tarvitsevat Baymaxin tunnusomaista lähestymistapaa terveydenhuoltoon ja paranemiseen – ja usein paranemista tapahtuu monilla eri tasoilla.

Tulossa myös:

1. kesäkuuta:

  • American Crime Story, kaudet 1-2
  • Avaruustiput avaruudessa, kausi 1
  • Club Mickey Mouse, kausi 1
  • My So-Called Life, kausi 1
  • Salakuljettajat satimeen, kausi 2

8. kesäkuuta:

  • A Teacher, kausi 1
  • Delicacies Destiny, kausi 1
  • Drain the Oceans: The Mississippi River & Arctic War, kausi 1
  • Egypti ylhäältä päin, kausi 1
  • Hauvakamut, kausi 1
  • Etelä-Amerikan oudoimmat eläimet, kausi 1

15. kesäkuuta:

  • Pilipalipilotit, kausi 1
  • Family Reboot, kausi 1
  • The Hot Zone 2: Anthrax, kausi 2
  • Love, Victor, kausi 3
  • Mr Inbetween, kaudet 1-3
  • Soprano: Sing or Die, kausi 1

22. kesäkuuta:

  • Dave, kausi 2
  • Galavant, kaudet 1-2
  • Gargoyles, kaudet 1-3
  • Have You Seen This Man?, kausi 1
  • Saari ilman lakeja, kausi 4
  • Jeremy Wade ja maailman vesistöjen salaisuudet, kausi 1
  • Have You Seen This Man?

29. kesäkuuta:

  • Gigantosaurus, kausi 2
  • Man Seeking Woman, kaudet 1-3
  • Marvel’s Daredevil, kaudet 1-3
  • Marvel’s Iron Fist, kaudet 1-2
  • Marvel’s Jessica Jones, kaudet 1-3
  • Marvel’s Luke Cage, kaudet 1-2
  • Marvel’s The Defenders, kausi 1
  • Marvel’s The Punisher, kaudet 1-2
  • PJ Masks, kausi 1

Kesäkuun uudet elokuvat ja spesiaalit:

Fire Island – 3. kesäkuuta
Ikoniseen Fire Island Pinesiin sijoittuva Andrew Ahnin Fire Island on anteeksipyytelemätön ja moderni romanttinen komedia, joka esittelee värikästä ja monisäikeistä katsausta queer-kulttuuriin ja romantiikkaan. Jane Austenin klassikkoromaanin Ylpeys ja ennakkoluulo inspiroima tarina keskittyy parhaisiin ystävyksiin (Joel Kim Booster ja Bowen Yang), jotka lähtevät legendaariselle kesäseikkailulle halvan rosé-viinin ja eksentrisen ystäväjoukon kanssa.

Rise – 24. kesäkuuta
Muuttettuaan Nigeriasta Kreikkaan Vera ja Charles Antetokounmpo kamppailivat selviytyäkseen ja elättääkseen perheen viittä lasta – jokapäiväisen karkotusuhan alla. Perhe halusi epätoivoisesti saada Kreikan kansalaisuuden, mutta huomasi pian olevansa sellaisen järjestelmän armoilla, joka pyrki joka käänteessä estämään heitä. Silloin, kun he eivät olleet isänsä rohkaisemana Ateenan kaduilla myymässä esineitä turisteille, veljet livahtivat pelaamaan koripalloa paikallisen nuorisojoukkueen kanssa. Veljeskaksikko löysi nopeasti mahtavat kykynsä koripallokentällä ja työskenteli tinkimättömästi tullakseen maailmanluokan urheilijoiksi. Giannis pääsi mukaan NBA:n varaustilaisuuteen vuonna 2013, mikä muutti paitsi hänen, myös koko perheen elämän.

Tulossa myös:

1. kesäkuuta:

  • A Fan’s Guide to Ms. Marvel

3. kesäkuuta:

  • Enkelten talo
  • Hyvästi Falkenberg
  • Hollywood Stargirl
  • The Internship
  • Bin Ladenin kovalevy
  • Black-Ish: A Celebration

10. kesäkuuta:

  • Äärettömän yli: Näin tehtiin Lightyear-elokuva
  • The Kardashians: An ABC News Special
  • Fucking Åmål
  • Mammutti
  • Neuvottelija
  • Kimpassa
  • Me ollaan parhaita!

17. kesäkuuta:

  • Faija
  • Jalla! Jalla!
  • Kopps
  • Leo
  • Tapahtui Vegasissa
  • Zozo
  • Bad Boys
  • In Search of Derrick Thomas
  • Lolo
  • Mighty Ruthie
  • The Two Bills
  • Hubblen kosminen matka

21. kesäkuuta:

  • Harmonius

24. kesäkuuta:

  • Ad Astra
  • Backstory: Serena vs. The Umpire
  • Hai vs. krokotiili
  • Haloo Haloo
  • Maailman suurin valkohai?
  • Mack Wrestles
  • Nina Frisk
  • Paras kesä
  • Pat XO
  • Takaisin maalle – Masjävlar
  • The Price of Gold
  • This Was the Xfl
  • Trevor: The Musical

Tiedot pohjautuvat Disneyltä tulleeseen infoon ja muutokset ovat mahdollisia.