Uusimmat

Disneyn uusin elokuva kerää kehuja, mutta Suomeen sitä joutuu odottamaan vielä joulukuuhun asti

04.09.2020 12:17 Muropaketin toimitus

Disney jatkaa klassikkoanimaatioidensa kierrätystä näyteltyinä ja erikoistehosteita tulvivina elokuvina. Niiden taso on vaihdellut vuosien varrella, mutta uusin tuotos on ensimmäisten kritiikkien perusteella vahvaa laatua.

Mulan-elokuva on julkaistu Disney Plus -suoratoistopalvelun jenkkiversiossa ja on kerännyt kriitikoilta reippaasti enemmän kehuja kuin edeltäjänsä (mm. Maleficent, Viidakkokirja, Kaunotar ja hirviö, Leijonakuningas…). Elokuvan on sanottu olevan Disneyn kierrätyksistä paras, ja Rotten Tomatoesissa sitä pitää tuoreena jopa 81 %:a kriitikoista.

Disney Plussasta Mulanin voi ostaa omakseen 30 dollarilla. Näin siis Yhdysvaltain markkinoilla. Kun Disney Plus aloittaa toimintansa Suomessa parin viikon päästä, ei Mulanin uutta versiota sen valikoimasta löydy (vuoden 1998 animaatioelokuva kylläkin). Meillä Mulan saapuu katsottavaksi vasta joulukuussa.

Odotus siis jatkuu, mutta pilvellä on hopeareunuksensakin: joulukuussa Mulanista ei ylimääräistä joudu maksamaan, vaan se tulee osaksi Disney Plussan normaalia sisältöä.