Uusimmat

Dwayne Johnson teki “historiallisen suuren” lahjoituksen Hollywoodin lakkoileville näyttelijöille

Kuva: Frank Masi/Netflix © 2021

25.07.2023 13:00 Muropaketin toimitus

Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakkojen odotetaan kestävän pitkään.

Heinäkuun puolivälissä Hollywoodin näyttelijöiden liitto SAG-AFTRA liittyi toukokuussa lakon aloittaneiden käsikirjoittajien (WGA) joukkoon ja aloitti oman lakkonsa. Lakon odotetaan kestävän pitkään, ehkä jopa vuoden loppuun saakka, sillä neuvotteluita ei ole saatu kunnolla edes alkuun.

Suuri osa lakkoon osallistuvista näyttelijöistä ja käsikirjoittajista on alan tavallisia duunareita, jotka mahdollisesti tekevät lisätöitä esimerkiksi tarjoilijoina, sillä vain hyvin pieni osa kuuluu miljoonia tienaavien eliittijoukkoon. Heille pitkään kestävä lakko tarkoittaa haasteita normaalin elämän – ruoan ja asumisen – rahoittamisessa, minkä vuoksi avustukset alkavat olla tarpeen.

Variety uutisoi, että SAG-AFTRA:n johtaja Cyd Wilson on pyytänyt liiton eniten tienaavia jäseniä osallistumaan lakon rahoittamiseen. Uutisen mukaan ensimmäinen mukaan lähtenyt näyttelijä on Dwayne Johnson, joka on kantanut kortensa kekoon ja lahjoittanut liitolle “historiallisen suuren” summan rahaa.

“Hän näyttää tällä esimerkkiä: olen täällä, mitäs sinä aiot tehdä”, Wilson kertoo ja sanoo, että Johnsonin lahjoittama tarkka summa on haluttu pitää salaisena.

“Teimme näin jo Covidin aikana ja huomasimme, miten upeasti onnistuimme pitämään tuolloin huolta toisistamme”, Wilson kommentoi.

Muropaketin uusimmat