Ehkä väkivaltaisin Suomessa tehty K18-elokuva tulee piakkoin kotikatseluun
”Suomen ehkä väkivaltaisin elokuva matkaa maailmalle”, kerrotaan (Pri)sonsin tuoreessa tiedotteessa. Kiinnostavampaa useimmille lienee kuitenkin se, milloin alkuvuodesta valkokankaille pyörinyt väkivaltailu tulee katsottavaksi kotona.
Rujon väkivaltaisuutensa takia K18-ikärajan saanut (Pri)sons tulee digitaaliseen ja tallennejakeluun maanantaina 28.10.2024.
Mitä maailmanvalloitukseen tulee, kerrotaan Bright Fame Picturesin tiedotteessa seuraavaa:
”Pri)sons on myyty mm. Yhdysvaltoihin, Isoon-Britanniaan, Japaniin, Etelä-Koreaan, Saksaan, Ranskaan, Etelä-Amerikan maihin ja Pohjoismaihin, joista ainakin Japanissa elokuva saa elokuvateatterilevityksen. Festivaalikierroksensa (Pri)sons aloittaa Obscura Filmfest -genrefestivaalilla Berliinissä lokakuussa. Kansainvälisestä myynnistä vastaa myyntiagentuuri Fizz-e-Motion yhdessä Bright Fame Picturesin kanssa.”
Kotimaisten amatöörileffojen ulkomaisista levityksistä on mahtipontisine uutisineen muodostunut elokuva-alalla jo pienoinen vitsi, joten ihan vielä ei kannata torille kirmata. Hienoa toki, että tekijät pääsevät teostaan esittelemään uudelle yleisölle, ei siinä.
”On hienoa huomata, että ulkomaan markkinoilla löytyy kiinnostusta ja uskoa suomalaista genre-elokuvaa kohtaan. Kansainvälisten yleisöjen keskuudessa elokuvan alakulttuurien ja genrenystävien kirjo on laaja ja rikas. Lähdimme alun alkaenkin tekemään elokuvasta rakkauskirjettä kovaotteiselle toimintaelokuvalle, ja uskon, että kyseisen genren ystävät ympäri maailman tulevat ottamaan elokuvan hyvin vastaan, ” ohjaaja Esa Jussila on kertonut.
Muropaketin arviossa (Pri)sons sai kaksi tähteä viidestä.
Joonas Pikkarainen kirjoitti elokuvasta seuraavaa:
”Vaikka (Pri)sons lopulta osoittautuisikin Suomen väkivaltaisimmaksi elokuvaksi, se ei riitä korvaamaan elokuvan muita heikkouksia. Luultavasti vieläkin rehdimpänä väkivaltaviihteenä ilman turhia juonielementtejä toteutus olisi aavistuksen antoisampi kokemus, mutta tällöinkin kameran takana tehdyt päätökset jäisivät edelleen elämään”