Uusimmat

Elisa Viihde Viaplayhin tulee pian suomalaiselokuva, jonka tuoreusaste on Rotten Tomatoesissa 99 prosenttia

23.03.2023 12:00 Muropaketin toimitus

Sundancen elokuvajuhlilla yleisöpalkinnon voittanut ja muuallakin kiitosta kerännyt Tytöt tytöt tytöt tulee huhtikuussa Elisa Viihde Viaplayn elokuvakirjastoon.

Aili Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt on jo nyt saatavilla vuokra- ja myyntiversioina Suomessa. Suoratoistona sen voi katsoa torstaista 14. huhtikuuta alkaen. Asia on vahvistettu Elisa Viihde Viaplayn tulevien julkaisujen listalla.

Keväällä 2022 ensi-iltansa saanut Tytöt tytöt tytöt valittiin edustamaan Suomea Oscar-mittelöihin, mutta viralliselle shortlistille ei elokuva päässyt.

Muuta tunnustusta on kuitenkin riittänyt:

Viime joulukuussa kerroimme, miten Tytöt tytöt tytöt – eli Girl Picture tai Girls Girls Girls – nousi Rotten Tomatoes -sivuston vuoden top-100-listalla neljännelle sijalle 99 prosentin ”tuoreusasteellaan”.

Linnea Leinon, Aamu Milonoffin ja Eleonoora Kauhasen tähdittämän elokuvan virallinen juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

“Kolme tyttöä, kolme perjantaita. Mimmi ja Rönkkö ovat parhaat ystävät, toistensa tukena niin hyvässä kuin pahassa. Elämän suunta ei ole aina selvillä, mutta maailma on avoin. Emma on kansainvälisille areenoille tähtäävä taitoluistelija, jolle suunta on täysin selvä, ja se on ylöspäin. Kun kaikki kolme tyttöä kohtaavat samoissa bileissä, seuraa yllättäviä tapahtumia – eikä mikään ole niin kuin ennen. Tästä alkaa ajanjakso, jona tunteet ovat suurempia kuin elämä itse, kaikki hetket ovat täynnä energiaa, ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Tytöt tekevät mitä haluavat, lupia kyselemättä.”

Kotimaista osastoa Elisa Viihde Viaplayn huhtikuun tarjonnassa edustavat myös elokuvat Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka (6.4.2023) ja Metsurin tarina (7.4.2023).

Muropaketin uusimmat