Uusimmat

Elokuva-alalla on tiedetty jo vuosia, ettei Bruce Willisillä ole kaikki kunnossa – tuore lehtijuttu maalaa surullisen kuvan näyttelijän voinnista

01.04.2022 09:57 Muropaketin toimitus

Afasiaa sairastava Bruce Willis ei tiennyt miksi hänet oli tuotu kuvauspaikalle.

Los Angeles Timesin laaja juttu kertoo Bruce Willisin kehnon kunnon olleen julkinen salaisuus jo vuosia. Useat elokuvantekijät kertovat, että Willisillä oli kuvauksissa aina mukanaan laaja seurue, joka ohjasi ja opasti hukassa olevaa Willisiä.

Näyttelijän oli muun muassa vaikea muistaa vuorosanojaan, joita hänelle kerrottiin korvanapin avulla. Useimmat toimintakohtaukset kuvattiin sijaisnäyttelijän avustuksella.

Out of Death -elokuvan ohjaaja Mike Burns kertoo, että Willisin edustajat pyysivät häntä tiivistämään hänen kohtauksiaan. Kohtaukset piti saada valmiiksi yhdessä päivässä. Käsikirjoituksesta poistettiin myös kaikki Willisin monologit.

White Elephant -elokuvan ohjaaja Jesse V. Johnson puolestaan sanoo olleensa Willisistä huolissaan elokuvan kuvauksissa. Willis kyseli ihmisiltä, miksi hän on siellä missä on.

– Tiedän, miksi sinä olet täällä ja miksi sinä olet täällä, mutta miksi minä olen täällä?, Willis kyseli ääneen.