Uusimmat

Ensimmäinen kuva julki: Tältä Pinokkio ja Tom Hanksin esittämä Geppetto näyttävät Disney+-elokuvassa

10.03.2022 08:27 Muropaketin toimitus

Disneyn Pinokkio saa ensi-iltansa syyskuussa.

Tänä vuonna nähdään kaksi hyvin erilaista Pinokkio-elokuvaa. Ensimmäinen on Disneyn animaatioelokuvaan pohjaava näytelmäversio, josta on nyt julkaistu ensimmäiset kuvat.

Robert Zemeckisin ohjaamassa Pinokkiassa Gepettoa esittää Tom Hanks. Mukana ovat myös muun muassa Cynthia Erivo, Luke Evans, Benjamin Evan Ainsworth, Joseph Gordon-Levitt, Keegan-Michael Key ja Lorraine Bracco.

Pinokkio nähdään Disney+:ssa syksyllä.

Toinen ja kiinnostavampi versio on luvassa joulukuussa Netflixissä. Guillermo del Toron Pinokkio perustuu Carlo Collodin vuonna 1883 julkaistuun kirjaan ja se on suunnattu varttuneemmille katsojille. Del Toro on ohjannut elokuvan yhdessä Mark Gustafsonin kanssa.