Uusimmat

Ensimmäinen traileri Creed 3:sta – Vihdoinkin Rocky Balboa on dumpattu ja elokuvasarja seisoo omilla jaloillaan

19.10.2022 10:15 Muropaketin toimitus

Kolmas Creed-elokuva nähdään maaliskuussa.

MGM on julkaissut ensimmäisen trailerin Creed III -elokuvasta, jonka on ohjannut sen pääosanesittäjä Michael B. Jordan.

Tällä kertaa Adonis Creed päätyy kehään juuri vankilasta vapautuneen lapsuudenystävänsä Damianin kanssa, jota näyttelee itsensä hurjaan kuntoon treenannut Jonathan Majors.

Keenan Cooglerin ja Zach Baylinin käsikirjoittamassa elokuvassa esiintyvät myös Tessa Thompson, Wood Harris, Florian Munteanu, and Phylicia Rashad

Rocky Balboa ei ole tällä kertaa mukana lainkaan, mutta Sylvester Stallone toimii yhtenä elokuvan tuottajista.

Creed III saa ensi-iltansa 3.3.2023.

Creed III