Uusimmat

Erotiikkaa kerrakseen? Et ikinä arvaa ketä Stanley Kubrick kaavaili Eyed Wide Shutin pääosaan ennen Tom Cruisea

12.08.2020 08:31 Muropaketin toimitus

Vuosia ennen kuin Stanley Kubrick kiinnitti viimeiseksi elokuvakseen jääneen Eyes Wide Shutin (1999) pääosiin Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin, harkitsi omaehtoinen ohjaaja miespääosaan hyvin erilaisia näyttelijöitä.

David Mikicsin tuore Stanley Kubrick -elämäkertakirja on tulvillaan mielenkiintoista taustatietoa mestariohjaajan urasta ja elokuvista. IndieWire on nyt nostanut esille odottamattoman roolitussuunnitelman: 1980-luvulla, kun Kubrick vasta suunnitteli Eyes Wide Shutia, kaavaili hän miespääosaan lääkäri William “Bill” Harfordiksi joko Woody Allenia tai Bill Murrayta.

Muita IndieWiren nimeämiä ehdokkaita olivat Steve Martin, Dustin Hoffman, Warren Beatty, Alan Alda, Albert Brooks, Bill Tom Hanks ja Sam Shepard.

Kuten nimistä voi päätellä, Kubrickin aikomuksena oli aluksi lähestyä Harfordia koomisemman kulman kautta ja näyttelijäehdokkaat olivat sen mukaisia. Lopulta hahmo muuttui kuitenkin vakavampaan suuntaan ja pääosa meni huomattavasti vaikka Murrayta jäyhemmälle Cruiselle.

Nyt sitten vaan odottamaan ensimmäisiä DeepFake-videoita, joissa Woody Allen hortoilee orgioiden keskellä…

Muropaketin uusimmat