Uusimmat

Eva Mendes saattaa palata vielä elokuviin, mutta tiukoilla ehdoilla

12.05.2022 09:27 Muropaketin toimitus

Eva Mendes ei ole näytellyt elokuvissa kahdeksaan vuoteen.

Eva Mendes kertoo Yahoon jutussa, miksei ole esiintynyt elokuvissa sitten vuoden 2014. Syynä on lähinnä hänen lapsensa – 7-vuotias Esmeralda ja 6-vuotias Amada, joiden isä on tietysti Ryan Gosling.

– Lista mihin suostun on nykyään todella lyhyt. Olin avomielisempi ennen kuin minusta tuli äiti. Nyt en halua tehdä rooleja elokuvissa, joissa on väkivaltaa tai mitään seksuaalista, Mendes sanoo.

Mendes toimi ääninäyttelijänä viime vuonna Bluey-lastenohjelmassa. Hänen tuorein elokuvaroolinsa oli Goslingin vuonna 2014 ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Lost River -leffassa.