Uusimmat

Fanien toive saattaa toteutua: Venom 2:sta K16-elokuva Jokerin menestyksen ansiosta?

06.12.2019 16:50 Muropaketin toimitus

Todd Phillipsin ohjaama Jokeri onnistui rikkomaan syksyllä miljardin dollarin lipunmyynnin, vaikka elokuvan ikäraja olikin USA:ssa R, Suomessa K16. Tämä on saanut Sony Picturesin harkitsemaan, olisiko verisempi Venom-elokuva sittenkin hyvä idea.

Kun vuoden 2018 Venomia vielä kuvattiin, liikkui ristiriitaista tietoa siitä, tulisiko elokuvan ikärajaksi R vai teiniystävällisempi PG13.

Lopulta Sony päätyi pehmeämpään vaihtoehtoon, monen fanin pettymykseksi.

Nyt Venomille on tekeillä jatko-osa, jossa mukana on pahiksena Carnage, yksi Marvel-sarjakuvien väkivaltaisimmista hahmoista.

CinemaBlendin haastatteleman Venom-tuottaja Matt Tolmachin mukaan Venom 2:n tekijät harkitsevat nyt tarkkaan, pitäisikö jatko-osasta tehdä ensimmäistä osaa verisempi. Tolmachin mukaan Jokeri osoitti yhdessä Deadpoolin ja Loganin kanssa, että R-ikäraja on varteenotettava vaihtoehto myös supersankarielokuville.

Venom 2:n ohjaa Andy Serkis. Tarkka ensi-iltapäivä on toistaiseksi paljastamatta, mutta todennäköisesti elokuvan julkaisu lipuu vuoden 2021 puolelle.