Uusimmat

Fargon ja Big Lebowskin ohjaajat eivät enää tee elokuvia yhdessä – Nyt Ethan Coen kertoi, miksi hän jätti veljensä

23.05.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Ethan ja Joel Coenin toistaiseksi viimeinen yhteinen elokuva on 2018 valmistunut The Ballad of Buster Scruggs.

Ethan ja Joel Coen tunnettiin pitkään elokuvapiireissä kiinteänä kaksikkona, “Coenin veljeksinä”. He tekivät muun muassa Oscar-palkitut elokuvat Fargo ja No Country for Old Men sekä kulttikomedian The Big Lebowski. Vuonna 2018 valmistuneen The Ballad of Buster Scruggs -elokuvan jälkeen he eivät kuitenkaan ole enää tehneet elokuvia yhdessä.

Suurta draamaa tapaukseen ei kuitenkaan liity. Ethan Coen paljastaa Associated Pressin Cannes-haastattelussa päättäneensä pitää elokuvien tekemisestä taukoa, koska hänellä ei ollut enää hauskaa.

“Sitä aloittaa lapsena ja haluaa tehdä elokuvan. Sitä on ihan hirveän innoissaan, että hei tehdään elokuva. Ja ensimmäisen elokuvan tekeminen on hurjan hauskaa. Ja toisenkin elokuvan tekeminen on hauskaa, melkein yhtä hauskaa kuin ensimmäisen. Mutta 30 vuoden jälkeen, en nyt sanoisi että se ei enää ole hauskaa, mutta siitä on tullut enemmän työtä kuin mitä se oli aiemmin”, Coen selittää.

Ethan Coen kuitenkin kertoo kyllästyneensä joutenoloon, minkä vuoksi hän on nyt palannut takaisin elokuvantekoon. Hänen uusin elokuvansa on kuitenkin jotain aivan muuta kuin veljensä kanssa tehdyt, sillä se on dokumentti Jerry Lee Lewisista.

Isoveli Joel Coen puolestaan ohjasi viime vuonna kolme Oscar-ehdokkuutta saaneen The Tragedy of Macbethin.