Uusimmat

Finnkino on esittänyt samaa elokuvaa kohta 12 vuotta – ja katsojia riittää edelleen, vaikka leffan voi katsoa Disney+:stakin

11.04.2023 11:47 Muropaketin toimitus

Nalle Puh

Vuoden 2011 Nalle Puhin elokuvasta on muodostunut lapsiperheiden kestosuosikki.

Finnkinon elokuvateatterien esitysaikatauluja aktiivisesti seuranneet ovat saattaneet huomata Nalle Puhin elokuva – uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä -animaation (Winnie the Pooh, 2011) pyörineen Helsingissä jo aika pitkään.

Tai oikeastaan todella pitkään, sillä elokuvan Suomen ensi-illasta tulee syyskuussa kuluneeksi jo 12 vuotta. Tiedusteltuamme asiaa, Finnkino vahvisti Muropaketille Nalle Puhin elokuvan olleen osa ohjelmistoa aina ensi-illastaan lähtien. Ainoastaan koronapandemian aiheuttamien sulkujaksojen aikana elokuvaa ei luonnollisestikaan esitetty.

Suomen Elokuvasäätiön mukaan Nalle Puhin elokuvan kävi viime vuonna katsomassa 1237 maksavaa asiakasta. Ei määrä hillitön ole, mutta selvästi elokuvalle riittää edelleen kysyntää. Toisin kuin useimmat lastenelokuvat, Nalle Puhin elokuvan ikäraja on S, joten sen saavat käydä katsomassa myös perheen pienimmätkin. Monelle Puhin ja kumppaneiden rauhallisen verkkainen seikkailu lieneekin ensimmäinen kosketus valkokankaaseen. Yhteensä Disneyn tuotantoa olevalle animaatiolle on kertynyt vajaassa 12 vuodessa 72 695 katsojaa.

Nalle Puhin elokuvaa esitetään tällä hetkellä Tennispalatsissa tiettyinä päivinä aamupäivisin suomeksi puhuttuna ja ruotsiksi tekstitettynä. Suoratoistona elokuva löytyy Disney+:sta.

”Palaa Puolen hehtaarin metsään tässä sydäntälämmittävässä alkuperäiselokuvassa ja tapaa jälleen rakastettu nalle ja hänen hassut mutta uskolliset ystävänsä tässä taianomaisessa koko perheen elämyksessä. Kun surullinen Ihaa kadottaa häntänsä, Pöllö lähettää koko joukon, eli Puhin, Tiikerin, Kanin, Nasun, Kengun ja Ruun villille matkalle auttamaan Ihaata ja pelastamaan Risto Reippaan arvoitukselliselta Pahkolta. Loppujen lopuksi päivästä tulee hyvin kiireinen nallelle, jonka oli tarkoitus vain käydä hakemassa vähän hunajaa. A.A. Milnen kirjojen viiden tarinan innoittamana ja Disneyn legendaarisella käsin piirretyllä tyylillä tehty uusi klassikko esittelee eräät maailman vaalituimmat hahmot upouudelle sukupolvelle. Tämä uusia lauluja pursuava ja ihastuttavan hassunkurinen elokuva täytyy nähdä.”

Muropaketin uusimmat