Uusimmat

Finnkinon mukaan väliaikaa ei ole luvassa, vaikka Leonardo DiCaprion uuden elokuvan näytökset venyvät yli 3,5 tuntiin

Kuva: © Apple+

26.09.2023 08:15 Muropaketin toimitus

Martin Scorsesen ja Leonardo DiCaprion uusi Killers of the Flower Moon on massiivinen elokuva ihan jo kestonsakin myötä.

Killers of the Flower Moon kestää 207 minuuttia eli kolme tuntia ja 27 minuuttia. Kun siihen tulee tietenkin vielä mainokset päälle, niin elokuvateatterin salissa vietettävä aika alkaa venyä lähemmäs neljää tuntia – etenkin jos näytökseen ei tule ihan viime hetkellä valojen jo hämärtyessä.

Vaikka Martin Scorsesen uutuuselokuvalla on siis mittaa, on Killers of the Flower Moonin maahantuoja Finnkino vahvistanut Muropaketille, ettei elokuvan näytöksissä tule olemaan väliaikaa. Moinen olisikin kieltämättä harvinaisuus nykyään – toista se oli vielä Titanicin aikoihin 1990-luvun lopulla.

Suomen elokuvateattereihin Killers of the Flower Moon saapuu perjantaina 20. lokakuuta. Elokuva julkaistaan myöhemmin Apple TV+:ssa, mutta tarkka ajankohta ei ole vielä tiedossa.

”1900-luvun alussa öljy vaurastutti Osage-kansaa. Heistä tuli yhden yön aikana yksiä maailman rikkaimmista ihmisistä. Alkuperäiskansan vauraus herätti mielenkiintoa valkoisissa onnenonkijoissa, jotka manipuloivat, kiristivät ja varastivat Osageilta niin paljon kuin kykenivät, kunnes lopulta turvautuivat murhiin.

Tositapahtumiin perustuva Killers of the Flower Moon on eeppinen rikos-western-saaga, jossa todellinen rakkaus risteää julman petoksen kanssa. Tarinan keskiössä nähdään Ernest Burkhartin (Leonardo DiCaprio) ja Mollie Kylen (Lily Gladstone) epäsovinnainen rakkaustarina. Elokuvassa nähdään myös Robert De Niro ja Jesse Plemons. Killers of the Flower Moon -elokuvan on ohjannut Oscar-palkittu Martin Scorsese ja se perustuu David Grannin kirjan pohjalta Eric Rothin ja Scorsesen luomaan käsikirjoitukseen.

Apple Studiosin elokuvaa Killers of the Flower Moon on ollut mukana tuottamassa Imperative Entertainment, Sikelia Productions ja Appian Way. Tuottajina toimivat Martin Scorsese, Dan Friedkin, Bradley Thomas ja Daniel Lupi sekä Leonardo DiCaprio, Rick Yorn, Adam Sommer, Marianne Bower, Lisa Frechette, John Atwood, Shea Kammer ja Niels Juul vastaavana tuottajana.”

Kilpailu | Jaossa yli 300 lippua Manaaja: Uskon merkki -ennakkonäytökseen