Finnkinon teattereihin tulee K18-elokuvien klassikko, jonka julkaisu kiellettiin Suomessa kolmesti
Moottorisaha laulaa taas Finnkinon elokuvateattereissa.
The Texas Chain Saw Massacre (1974) eli Teksasin moottorisahamurhat tulee Suomen levitykseen 4K-versiona. Kiitokset voi osoittaa Night Visions Distributionin suuntaan.
”Tobe Hooperin The Texas Chain Saw Massacre on käänteentekevä, koko kauhuelokuvan lajityypin askelmerkit uuteen uskoon asetellut painajainen”, Night Visions kuvailee klassikkoteosta.
”Se on myös yksi kaikkien aikojen pahamaineisimmista ja kielletyimmistä elokuvista. Suomessa Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen esittämisen kokonaan kolmeen otteeseen. Vasta vuonna 1996 sille heltisi K18-ikäraja.”
The Texas Chain Saw Massacre saapui Yhdysvalloissa valkokankaille 50 vuotta sitten, 11. lokakuuta 1974. Uusi 4K-restaurointi on skannattu teoksen alkuperäisestä 16 mm -kameranegatiivista. Restauroinnin ääniraita on miksattu uudelleen 7.1-kanavaiseksi.
Elokuvan ikäraja on edelleen K18.