Uusimmat

Vuonna 2000 alkaneen X-Men-elokuvasarjan aika on ohi, muistuttaa Dark Phoenixin uusi traileri

14.05.2019 08:12 Muropaketin toimitus

X-Men: Dark Phoenixin tiimoilta on julkaistu uusi traileri. Se summaa koko 19-vuotiaan elokuvasarjan ja tarjoaa runsaasti materiaalia menneistä elokuvista ja niiden tekemisestä.

Kaikki loppuu joskus.

X-Men-elokuvien oikeudet siirtyivät tänä keväänä Disneyn haltuun jättimäisen yrityskaupan myötä. Virallisesti Disney ei ole vielä ilmoittanut lopettavansa vuonna 2000 alkanutta X-Men-jatkumoa, mutta on aika selvää, ettei 20th Century Foxin ristiriitaisuuksia ja juoniaukkoja pursuavaa kokonaisuutta tuoda ainakaan sellaisenaan osaksi Marvel Cinematic Universea.

Luvassa on siis ”uudelleenkäynnistys”. Joko osittainen tai totaalinen, se jää vielä nähtäväksi.

Vaikka The New Mutants odottaa vielä julkaisua – ja saa odottaa aina ensi vuoteen saakka – on X-Men-elokuvien tarina siis miltei maalissa. Kesäkuun 7. päivä ensi-iltansa saava X-Men: Dark Phoenix saa toimia loppuhuipennuksena mutanttien seikkailuille.

Kuten oheinen videokin muistuttaa, X-Men-elokuvien laatu on vaihdellut vuosien saatossa suuresti. Mielenkiintoista tuleekin olemaan, tekeekö Dark Phoenix kunniaa Marvelin mutanteille vai tuleeko yleisö olemaan huojentunut siitä, että Foxin X-Men jää historiaan.