Frendit-tähti kieltäytyi Men In Black -elokuvan pääosasta – tilalle otettiin Will Smith: “Se oli brutaali päätös”
Frendit-sarjan David Schwimmer valitsi oman elokuvan ohjaamisen Men in Black -roolin sijaan.
Will Smithin roolihahmo Men in Black -elokuvissa olisi voinut näyttää huomattavan erilaiselta, mikäli ensimmäisen elokuvan tekijät olisivat saaneet rooliin ensimmäisen suosikkinsa. Frendit-sarjasta tuttu David Schwimmer kertoo, että roolia tarjottiin ensin hänelle, uutisoi Variety.
Schwimmer päätti kuitenkin valita toisin, sillä hänellä oli juuri samaan aikaan mahdollisuus ohjata oma elokuvansa.
”Se oli brutaali päätös”, Schwimmer kertoo.
Schwimmer oli juuri lopettanut Gwyneth Paltrow’n kanssa tekemänsä The Pallbearer -elokuvan kuvaukset, ja studio oli luvannut hänelle, että hän saa ohjata ensimmäisen oman elokuvansa, mikäli tekee tuon elokuvan. Hän kertoo juuri löytäneensä Since You’ve Been Gone -käsikirjoituksen ja aloittaneensa sen suunnittelun.
“Olimme esituotannossa, olimme palkanneet koko kuvausryhmän ja kaikki oli vauhdissa, kun minulle tarjottiin Men in Blackia. Siinä oli suora konflikti.”
“Kesällä minulla oli neljän kuukauden tauko Frendeistä ja Men in Blackin kuvaukset olisivat osuneet juuri silloin, kun minun piti ohjata elokuva oman porukkani kanssa. Tietenkin se oli uskomaton tilaisuus… Mutta luultavasti kaikki suhteeni teatteriporukkaani ja kaikkiin niin ihmisiin olisi siinä tapauksessa katkennut.”
Schwimmer tiedostaa, että Men in Black olisi tehnyt hänestä nimekkään elokuvatähden.
“Urani suunta olisi varmasti ollut aivan erilainen.”
Since You’ve Been Gone ei koskaan päässyt elokuvateattereiden valkokankaille asti vaan elokuva julkaistiin suoraan televisiossa.