Uusimmat

Game of Thronesin käsikirjoittaja paljasti: Tämän kahdeksannella kaudella kuolleen hahmon piti aluksi selvitä hengissä ja lähteä lopussa Muurille

24.05.2019 09:31 Muropaketin toimitus

Varoitus! Luvassa juonipaljastuksia Game of Thronesin kahdeksannesta tuotantokaudesta.

Daenerys Targaryenin rinnalla kaudesta toiseen uskollisesti seissyt Jorah Mormont kohtasi viimein loppunsa Game of Thronesin kahdeksannen tuotantokauden kolmannessa jaksossa The Long Night. Mormont kaatui kuten oli toivonutkin: kuningatartaan puolustaen. Monista seikkailuista selvinneen Mormontin kohtaloksi koitui vihdoinkin Night Kingin elävien kuolleiden armeija.

Nyt Game of Thronesin käsikirjoittaja Dave Hill on paljastanut Entertainment Weeklylle, että alkujaan Jorah Mormontin piti selvitä valtaistuinpelin maaliin hengissä.

”Pitkään halusimme Ser Jorahin olevan Muurilla sarjan loppuessa. Tunnelista olisivat ratsastaneet ulos Jon, Jorah ja Tormund [nyt kohtauksessa nähtiin vain Jon ja Tormund – toim. huom.]. Olisimme kuitenkin joutuneet vääntämään logiikkaa liikaa saadaksemme Jorahin Muurille ja poistumaan Danyn rinnalta juuri ennen finaalin tapahtumia… Sitä ei olisi pystynyt tekemään tuosta vaan. Ja Jorah muutenkin ansaitsi ylvään lopun puolustamalla rakastamaansa naista”, Hill summasi.

Joran Mormontia esittänyt Iain Glen puolestaan uskoo, että Jorahin oli parasta kuolla Talvivaaran taistelussa. Näin hän ei joutunut näkemään, mitä hirveyksiä Dany teki hyökätessään Kuninkaansatamaan.

”On armollista ettei Jorah tiennyt mitä Danylle tapahtui. Ja käytännön kannalta hänen kuolemansa palveli suurempaa tarkoitusta”, näyttelijä pohdiskeli.