Game of Thronesin tekijät heittivät HBO-kanavalle pommin: ”Haluamme näyttää viimeiset jaksot vain elokuvateattereissa”

02.11.2018 07:41 | Muropaketin toimitus

Game of Thrones koristaa Entertainment Weeklyn uusimman numeron kantta. Lehden sisäsivuilla sarjan vetäjät David Benioff ja Dan Weiss kertovat viimeisen tuotantokauden tekemisestä.

Kuten arvata saattaa, Game of Thronesin viimeinen kausi tulee sisältämään koko sarjan näyttävimmät taistelut. Tekijöiden mukaan luvassa on jotain aivan ennennäkemätöntä televisiosarjojen historiassa.

David Benioff ja Dan Weiss ovat niin innoissaan hittisarjansa loppuhuipennuksesta, etteivät he olisi millään halunneet ahtaa sitä televisiosta katsottavaksi. Ajatuksena olikin alkujaan, ettei Game of Thronesin kahdeksatta kautta olisi esitetty lainkaan televisiossa, vaan elokuvateattereissa kolmiosaisena elokuvasarjana vuoden 2019 aikana, Entertainment Weeklyn artikkelissa kerrotaan.

Kuten kuvitella saattaa, ei HBO ”juurikaan” innostunut tällaisesta ajatuksesta.

Televisiosta ja netin suoratoistopalveluista tutun sarjan siirtäminen lennosta elokuvateattereihin olisi tuntunut varmasti faneista pahalta. Benioffin mukaan kyse ei kuitenkaan olisi ollut kiusanteosta. Elokuvasuunnitelman tarkoituksena oli saada finaalille tarvittava rahoitus. Lopulta järki kuitenkin voitti, kun HBO lupasi nostaa jaksokohtaisen budjetin viidestä miljoonasta 15 miljoonaan.

Kaikkiaan uusia jaksoja on luvassa kuusi kappaletta. Koko kauden budjetti liikkuu siis noin 100 miljoonan dollarin paikkeilla. Saman verran maksoi esimerkiksi Sony Picturesin uuden Venom-elokuvan tekeminen.

Game of Thronesin viimeinen kausi käynnistyy HBO:lla (Suomessa HBO Nordicissa) keväällä 2019. Tarkka päivä on yhä arvoitus.